22.2.2012 by Otepää
|
Olen nyt Otepäässä ja perjantaina sekä lauantaina ovat vuorossa nuorten PM-kisat (henkilökohtainen ja joukkuemäki). Matka Viroon oli pitkä ja aikaa kului puolitoista vuorokautta. Ensin Lahteen ja sitten nukutun yön jälkeen tänne Etelä-Viroon. Huomenna olisi tarkoitus päästä mäkeen, mutta sääennuste on luvannut 7 m/s tuulta ja vesi tai räntäsadetta, joten katsotaan nyt mitä huomenna tehdään. Perjantaina ja lauantaina sääennuste on hieman parempi ja paino on sanalla hieman. Näissä merkeissa ja sääoloissa valmistaudutaan tuleviin kisoihin... |
|
12.2. Harjavallassa kolmas
|
Kovan pakkasjakson jälkeen pääsin mäkeen ja myös kisareissulle Harjavaltaan. Harjavallassa, pitkän 8 tuntia kestäneen matkustamisen jälkeen meitä odotti leppeä talvisää. Pakkasta taisi olla tuollaiset -4 astetta. Viiden harjoitushypyn jälkeen menimme syömään ja valmistautumaan seuraavan päivän kilpailuun. Kisa oli toistoa tämän talven nuorisocupin kilpailuista. Sijoitukseni oli jälleen kolmas ja eroa toiseen sijaan oli vaivaiset puoli pistettä. Kilpailuun ja sijoitukseen olen ihan tyytyväinen.
Seuraavaksi, siis ensi viikonloppuna ovat vuorossa pienmäen SM-kisat Kuopiossa sekä seuraavana päivänä myös Puijolla hypättävä Finnjumpingcupin kilpailu. Kilpailut käydään yleisessä sarjassa ja nuorten (alle 20-vuotiaiden) sarjoissa. Sitten muutama päivä kotona ja lähtö Nuorten PM-kilpailuihin Viron Otepäähän. Siellä hypätään henkilökohtainen ja joukkuemäen kilpailu. Näin mennään nyt. Lisäsin muutaman kuvan Harjavallan kisoista multimediavalikon kuvagalleriaan, käy katsomassa. |
|
7.2. Koilisesta tuulee ja kylmästi
|
Melkein viikko on katsottu ulkomittarin elohopeaa, joka tiukasti pysyy -30 lukemassa. Eilen ja viime yönä se käväisi vieraissa - 5:ssä asteessa, mutta aamulla päätti palata kotiin ja nopeasti. Pakkanen laski 9-11 välillä noin 20 astetta. Tänään urhoollisesti urheilutunnilla luisteltiin, vaikka opettaja odotti meitä sisäliikuntasalissa, emme vain tienneet siitä. No liikuntaa harrastettiin 5 minuuttia ja sitten lämmiteltiin ja taas luisteltiin 5 minuutta ja lämmiteltiin. Tänään mäkiharkat siirrettiin huomiselle kovan pakkasen ja tuulen vuoksi. Mäkiharkkojen tilalla tein fysiikkatreenin. Huomenna ja torstaina olisi tarkoitus päästä vaaralle ja viikonloppuna on taas kisat Harjavallassa. Näin edetään nyt, katsotaan pakkas- ja tuulimittariin ja tehdään valintoja. Suomalainen talvi ei ole ennalta ennustettavissa edelleenkään... |
|
4.2. Pakkastauko
|
Eipä ole pakkaset hellittäneet. Elohopea on pysytellyt - 30 asteen paikkeilla ja mäkee ei näillä keleillä ole asiaa. Huomiseksi on luvattu lauhtuvaa, joten saas nähdä päästääkö mäkeen. Viikolla tuli tieto PM-kisajoukkueesta Viron Otepäähän ja minut valittiin joukkueeseen, joten Viron "vuoristo" Otepää kutsuu.. |
|
29.1. Jyskälä ohi
|
| Jyväskylässä kisat meni aika lailla kohdaleen. Nuorisocupissa olin kolmas ja nyt kisahypyt olivat odotusten mukaisia. Tottakai parannettavaa jäi, mutta itselle jäi positiivinen tunne. Isonmäen kisan hypyt (alle 20-vuotiaiden) olivat ihan ok ja muutama lisäharjoitus hyppy olisivat voineet parantaa sijoitusta, mutta hyvä näin . Nyt on odotellaan valintoja edustustehtäviin ja niiden jälkeen selviää kauden jatko. Joka tapauksessa hyvin on edetty ja seuraavan kerran kisaan kahden viikon kuluttua Harjavallassa. Toivottavasti pakkaset hieman hellittävät, että päästään kunnolla harjoittelemaan... |
|
26.1. Aika kuluu, kisoja tulee ja menee
|
| Viime viikonloppuna oli nuorisocupin kisat Kuopiossa. Sijoitus oli 8. Koekierros ja ensimmäinen kierros olivat ihan ok, mutta toisella kierroksella tuli höyryttyä ja se oli siinä. No tulevana viikonloppuna on taas kisat Jyskälässä ja silloin on taas uusi kisa ja uudet mahdollisuudet. Tänään tein Vaaralla talven parhaat hypyt. Pisin oli tasan 100 metriä, joten tästä on mukava lähteä kohti Keski-Suomea. Jyväskylässä onkahdet kilpailut, lauantaina on nuorisocup eli Lidl-cup keskarissa ja sunnuntaina Finnjumpingcup betonissa.... |
|
15.1.2012 Nuorten SM-kisat Vuokatti
|
Olihan viikonloppuna odottelemista. Odoteltiin milloin tuuli tyyntyy ja sunnuntaiksi se lopulta hiljeni. SM-kisoista tuli tynkä kisat, sillä joukkuemäkeä ei hypätty. Harmi, sillä KHS:llä oli ollut hyvät mahdollisuudet, mutta nyt kävi näin. Toivottavasti kisat hypätään kauden aikana uudelleen ja saamme kasaan saman joukkueen. Omalta kohdalta henkilökohtaisen kisan sijoitukseen olen tyytyväinen, mutta hypyissä jäi vielä parantamisen varaa, varsinkin siinä ekassa hypyssä. Koekierros ja toinen hyppy olivat ihan ok ja jos eka hyppy olisi ollut samanlainen, niin mitaleista olisin taistellut. Hyppy on kuitenkin kohdallaan ja se on hyvä tieto. Ensi viikonloppuna jatketaan Kuopiossa, jossa vuorossa on nuorisocupin osakilpailu. Perjantaina startataan kohti Puijoa ja lauantaina tullaan kotiin. Huomenna menen harjoittelemaan Kajaaniin, jotta tulee kokemusta kuusikymppisestä. Eka kerta muuten näillä lumilla Kajaanissa. |
|
Nuorisocup käyntiin Lahdessa 7.1.2012
|
| Vähälumisessa Lahdessa käynnistyi tämän talven Lidl-nuorisocup. Omaltaosaltani kausi tämänkin osalta käynnistyi hyvin, sillä olin kisassa kolmas ja toinen sijakin jäi vain 0,1 pisteen päähän. Tämä oli odotettavissa, sillä harjoituksissa hyppy oli samalla mallilla mitä se oli kisassa. Tästä jatketaan nuorisocupin merkeissä kahden viikon kuluttua Kuopiossa. Väliin mahtuu toki "kotimäessä" eli Vuokatin vaaralla käytävät nuorten SM-kisat, jotka hypätään ensi viikonloppuna. Tuolloin käydään joukkuekisa kolmen hyppääjän joukkueilla ja Kainuun Hiihtoseura on mukana omalla joukkueella, jossa hyppäävät myös Arttu ja Jarkko. Joukkuekisan lisäksi on myös henkilökohtainen kisa. |
|
HYVÄÄ JOULUA!
|
Nyt on pienen loman aika myös mäkihypystä. Joulua vietämme isosiskon ja hänen avosiipan kanssa. Muutama päivä huilitaan ja otetaan rennosti. Mäkeen mennään tiistaina, jos kelit on ok. Oikein hyvää Joulua kaikille! |
|
15-18.12. @ Taivalkoski
|
| Leiri Tappikoskella on nyt ohi. Leiri sujui hienosti ja hyppy on hyvällä mallilla. Hyppyjä tuli hyvin, liki 80 ja muutenkin oli tosi mukava päätös varsinaiselle harjoittelukaudelle. Nyt alkaa valmistautuminen kilpailukauteen ja toivotaan, että Lahdessa saavat mäet lumeen ennen kauden aloitusta, joka on vuoden vaihteen jälkeen juuri Lahdessa. Tämä sunnuntai on otettu rennosti ja huomenna taas kouluun. Joululoma alkaa torstaina ja toivottavasti pääsemme Vuokatissa mäkeen tiistaina.... |
|
11.12.2011 Kisakausi käynnistyi
|
Vuokatin Vaaranmäessä alkoi tämän talven kilpailukausi. Osallistuin erikoismäessä 20-vuotiaiden sarjaan ja olin kolmas. Olen sijoitukseen tosi tyytyväisnen, sillä sairastelut ja välineongelmat ovat nyt toivottavasti takana päin. Tällä hetkellä alla on todella hyvä suksipari, joka on 11 cm pidempi kuin Elanin kesäsuksi. Aluksi piti totutella uuteen suksipariin, mutta nyt ne tuntuvat todella hyviltä. Hyppykin on teknisesti parempi kuin pitkiin aikoihin ja näyttää siltä, että olen nyt parhaimmassa vireessä mitä tähän aikaan olen aikasemmin ollut. Postitiivisellä mielellä lähden torstaina Lild-leirille Tappikoskelle ja leirin jälkeen onkin jo pian joulu. |
|
6.12.2011 Vihdoinkin Tappikoskella
|
| Tämä alkutalvi ja iltseasiassa koko syksy on ollut tautista aikaa. Tänään pääsin vihdoinkin mäkee Taivalkoskella jossa minun piti hypätä koko viikonloppu, mutta sinnikäs kuume piti meikäläisen lepäilemässä. Tänään tein 12 hyppyä ja testasin samalla uusia suksia. 11 senttiä pidemmät Ficherit tuntuivat alkuksi oudoilta, mutta sitten pääsin niiden kanssa sinuksi ja hypyt tulivat kunnon mitoille. Hyvä suksipari. Nyt kun Vuokatissa saadaan mäki lumeen niin päästää harjoittelemaan taas kunnolla. Kuvat sivulle lisäsin yhden kuvan tämän päivän hypyistä. |
|
22.11. Mitäs sitä hypätä kun hyppy kulkee...
|
| Näinhän sitä voisi sanoa tämän päivän harjoituksen jälkeen. Mäkeen on jälleen päästy. Viime viikon vaihteessa Tappikoskella ja tänään Vuokatissa. Tosin tänään hyppäsin yhden hypyn ja se oli hyvä. Siinä se..... Ylämäen latu hajosi ja siinä olivat ne harjoitukset... Lumikausi on siis aloitettu ja taukoa tuli kuukauden verran. Seuraaviin harjoituksiin (torstaina?) saan uudet sukset jotka on 11 senttiä pidemmät kuin nykyiset. Katsotaan sitten miten hyppy kulkee... Nyt jatketaan päivää kerralla ja katsotaan milloin pääsee mäkeen ja milloin tehdään jotakin muuta. Huomenna on taas sen "jotakin muuta" - vuoro eli YTY-harkkojen aika. |
|
16.10. Vaelluksella
|
| Tänään ohjelmassa oli 2 tunnin vaellus, jonka toteutimme Vimpelinvaaran maisemissa. Ensimmäisen tunnin verran mukana olivat myös äiti ja Jofiel, mutta loppuun saakka samoilin isän kanssa. Mukavaa oli. Mennyt viikko on kulunut perustreenejä tehden, loikkia ja hyppelyjä jne. Kohta on aika siirtyä lumille Taivalkoskelle. Ehkä jo ensi viikonloppuna.... |
|
3.10.2011 Lild-leiri ohi ja arkipäivä koittaa
|
Leiri päättyi eilen "mahtavaan" leirikisaan, jossa olin jaetullaa neljännellä sijalla. Koekierros ja eka hyppy olivat ihan ok, vaan toisella hypyllä oli turhan paljon puristusta. Leiri meni hyvin ja suunta oli kehittyvä. Tänään oli paluu arkeen, kouluun ja lääkäriin. Lääkärissä sain entistä vahvemman lääkkeet (antibiottikuurin), sillä edelleen oli korvassa tulehdus. Kuukauden kuluttua katsotaan taas uudelleen minkälainen tilanne siellä silloin on. Äijää parannellaan siis taas ja toivottavasti lumikauden alussa ollaan siltä osin kunnossa. Onhan tätä jatkunut jo Ö-vikin leiriltä lähtien, eli toista kuukautta. No niin - ja suunta on kohti.... |
|
1.10. Leirillä...
|
Lokakuu alkoi ja Lidl-leiri Vuokatissa etenee kohti päätöstä. Huomenna olisi leirikisan vuoro. Tänään hypyt olivat harjoituksissa teknisesti hyviä, ehkä kesän parhaimpia. Tästä on hyvä jatkaa kohti lumihyppyjä. Kesän aikana on tehty "töitä" monenlaisten asioiden parissa ja nyt näyttää siltä, että ainakin osa asioista alkaa natsata kohdalleen. Hyvä näin. Yksi harjoitusten hypyistä on nähtävillä multimedia-lehdellä.
Huomenna siis leirikisa ja sen jälkeen muutamat harjoitushypyt. Ensi viikolla pääsemme vielä Vuokatissa muoville, mutta sen jälkeen kesähypyt ovat ilmeisesti takana... |
|
29.9. Leiri Vuokatissa alkoi
|
Viimeinen Lild-ryhmän kesäleiri alkoi Vuokatissa tänään. Ohjelmassa oli kaksi hyppyharjoitusta Vaaran mäessä ja illalla vielä taitotestit. Hypyt olivat jälkimmäisessä harjoituksessa kohdallaan ja illan taitotestitkin taisivat mennä ihan ok. Ainakin ketteryysradalla paransin edellisen testin tulosta. Huomenna aamulla on hyppyharjoitus ja iltapäivällä koetellaan testeissä keuhkojen ja jalkojen kestävyyttä. Mukavaahan leirillä aina on, niin myös nyt. Sunnuntaina on viimeinen leiripäivä ja ryhmän kanssa tavataan seuraavaksi talvisissa olosuhteissa. Taivalkoskella pitäisi lumimäen olla käytössä runsaa viikon kuluttua 10 lokakuuta, saas nähdä miten käy. |
|
27.9. Salamavalojen räiskyessä
|
| Tänään julkistettiin virallisesti Kainuun Hiihtoseuran huipputeam, johon kuuluvat Määtän Jarkko, Mäkiahon Arttu, Partasen Teemu ja meikäläinen. Lehdistötilaisuus järjestettiin Vuokatissa ja kuvia (salamavalojen räiskyessä :)) otettiin vaaran mäellä. Teimme myös harjoituksen vaikka tuuli puhalteli melko puuskittaisesti, mutta silti saimme 4-5 hyppyä tehtyä. Itse olen tyytyväinen harjoitukseen, sillä kokeilin siteiden uusia Tuomikosken valmistamia takatappeja. Aluksi ne tuntuivat oudolta, mutta lopulta ainakin vee aukesi helpommin ja paremmin. Tulin tavanomaista puomia yhden alempaa ja silti pääsin ihan kohtalaisille mitoille. Huomenna on YTY-ryhmän harkat KOKY:n salilla ja torstaina alkaa Lild-ryhmän leiri, joka kestää sunnuntaihin saakka. Voi olla, että leirillä hypätään viimeiset kesähypyt ja seuraavan kerran mäkeen päästään Taivalkosken ensilumilla. Ainakin vaaralla lumitykki oli tuotu jo paikalleen. Mutta kaiken ratkaisevat säät ja niin kauan tietysti hypätään, kun se on mahdollista. |
|
26.9. SM-kisat takana ja harjoittelu jatkuu
|
Viikonloppuna olivat kesä SM-kisat Jyväskylässä. Osallistuin joukkuemäkeen sekä 18-vuotiaiden erikoismäkeen. Kisat menivät tällä kertaa kokemuksen piikkiin, mutta silti ihan tyytyväinen olen varsinkin eiliseen sunnuntaina erikoismäen kilpailuun, vaikka sijoitus olisi voinut olla tietysti hieman parempi. Hyppy kuitenkin parani koko ajan joten siinä mielessä kokemusta tuli lisää. No, se niistä kisoista. Kilpailuja tulee lisää ja kilpailukalenteri ensi talven osalta näyttää melko kiireiseltä, tammikuussa on kisat joka viikonloppu ja myös helmikuun alussa jatkuvat kilpailut. Sitten on pieni harjoittelutauko ja taas jatketaan samalla mallilla aina huhtikuun alkuun, jolloin ovat suurmäen SM-kisat Rukalla, joten sellaista on siis odotettavissa ensi talvena. Nyt muovimäkitreenit jatkuvat ja tiistaina olisi tarkoitus mennä vaaralle, jos säät sallii. Samalla pääsen kokeilemaan uusia siteitä tai pitäisi varmaankin sanoa, että puolikkaita siteitä. Takatappisysteemi on uusi. Torstaina alkaa Lidl-ryhmän leiri vuokatissa, joten se viikonloppu menee siis leireillessä. Hyvin pian leirin jälkeen Vuokatin mäet suljetaan ja alkaa valmistuminen lumihyppäämiseen. Huhtikuun 10 päivä pitäisi Taivalkoskella olla lumimäki kunnossa joten tauosta ei tule kovin pitkä. Toivottavasti uudet sukset ehtivät tulla ennen sitä. |
|
17.9. Urheiluruudussa
|
Eilen olimme liikuntatunnilla uimassa ja 25 metrillä uin parhaan aikani 17,8 sekuntia. Olen tosi tyytyväinen aikaan. Illalla tein vielä hyppelyharjoituksen sekä 2 kilometrin testijouksun. Tänään oli vuorossa kevyt hyppelylenkki, sillä paikat olivat eilisen jälkeen hieman tuokossa. Illalla urheiluruudussa oli juttu hyppyrimäkien rakentamisesta Suomessa ja siinä meikää haastateltiin siitä, että olemme mäkihypyn perässä muuttaneet Kajaaniin. Juttu on nähtävissä tuosta alla olevasta linkistä. |
Urheiluruudun juttu |
|
15.9. Treenit Vuokatissa
|
| Tänään oli taas mäkiharjoituksen vuoro vaaran mäessä. Hyppy on koko ajan menossa parempaan suuntaan ja tänään tulivat varmasti kesän parhaat hypyt. Ajoitus on kohdallaan ja muutenkin hyppy toimii mukavasti. Eilen olin YTY-harkoissa, jossa Murasen Pirjon johdolla teimme hieman yli 10 kilometrin sauvakävelyharjoituksen. Huomenna on vuorossa nopeus, loikka ja kimmoisuusharjoitus, mäkeen menen seuraavan kerran ensi sunnuntaina. Sääennuste lupaa hyvää hyppykeliä, eli sopivia tuulia vaaralle. Tänään avattiin muuten aivan uusi nettisivusto. Kainuun hiihtoseuran alaisuudessa toimivan huipputiimin sivusto. Käy katsomassa alla olevasta linkistä. |
Katso täältä |
|
10.9. Vaaralla
|
| Pari päivää pidin taukoa ja lauantaina menin Vaaralle hyppäämään. Hypyt olikin sitten sen näköisiä, että rupee oleen kunnossa, tasaisempaa jälkeä, kun edellinen hyppyharkka. Sunnuntaina kävin tekemässä pitkäkestoisen lenkin.Tästä taasen jatketaan.. |
|
Korvatulehdus
|
| Tänään 7.9. varattiin vielä uus aika lääkäriin. Korvat on ollu tukossa niin kauan, että eipä siinä auttanu muu. 17.8. käytiin viimeksi ja silloin todettiin, että verikokeet normaalit ei lääkekuuria. No, nyt ei sitten enää tärykalvot liikkunu :( Lääkekuuri ja kaks päivää treenikieltoa ( puolella teholla on muutenki harkat mennyt) Tämmöstä tää on, välillä näin, ei voi mitään. Pitää malttaa nyt pari päivää josko se siitä sitten paremmaksi.. |
|
6.9. Harkat Vuokatissa ja TV-urheilu paikalla
|
Harjoitukset menivät tänään hyvin. Pitkästä aikaa tuntui, että hyppy tosissaan kulki. Samaa mieltä oli myös Pätsky. Harkoissa oli paikalla myös TV-urheilun toimittaja tekemässä juttua nuoresta mäkihyppääjästä, siis meikästä ja siitä miten olen Pohjanmaalta tänne Kainuuseen tullut harrastuksen kuljettamana. Huomenna viikko on puolessa välissä ja on vuorossa YTY-ryhmän harkat Vimpelin urheilukentällä ja torstaina olisi taas mäkiharjoitusten vuoro. Näin mennään kohti viikonloppua. |
|
2.9.2011. @Lahti
|
Ulkomaanleirin jälkeen oon ollu niin sitkeäs flunssas ettei oo kyllä moista koettu. Harkkoja oon tehny sen, mitä oon pystyny. Viime viikolla akoi myös tämä Kainuun oma hanke. Koottiin ryhmä urheilijoita, joilla pyrkimys tulevaisuudessa on menestyä. Sen tarkoitus on tukea urheiljaa sekä tuoda harjoitteisiin lisää vaihtoehtoja lajiharjoitteiden lisäksi. Lisäksi aloitan 5.9. tavoitteellisen venyttelyn ammattilaisen johdolla. Nyt oon kuitenkin Lahdessa Pätskyn ja Aallon Antin kanssa. Täällä kisataan Finnjumping coupin osakilpailu.Kymmenen aikaan aamupäivällä lähdettiin matkan. Kisat käydään lauantaina ja sunnuntaina. Tänään harkoissa hypyt sujuivat ok. |
|
20.8.-21.8. 2011 Ruka
|
Leiri jatkuu ja meininki on hyvä flunssasta huolimatta. Hyppyjä on tullu hyvänlaisesti. Vaikka en ole vielä täysin kuntoutunut Övikin leirin jälkeen, niin hypyt täällä on ollut ihan kohtuu hyviä. Saatiin Laurin kanssa hiottua hyppyä (välillä huumorin kautta) siellä ruottin maalla parempaan suuntaan ja nyt jatketaan Pätskyn kanssa. Parhaimmat hypyt Rukan mäestä irtos 130 metrin pintaan. Ihan ok. meininki. Nyt oon kotona ja parantelen tän flunssan pois, että pääsen kuntoon ja vastaamaan haasteisiin, joista niin kovin tykkään:D |
|
19.8.2011 Ruka
|
Viimeiset kaksiviikkoa on mennyt niin kevyillä harjoitteilla, että ei oo paljo jälkipolville kertomista. Oon ollu Övikin jälkeen flunsassa. On otettu verikokeet ym., mutta kun ei ole tulehdusarvot koholla, niin ei tule kuuria. Tänään sitten 19.8. lähdettiin Rukalle, edelleen flunssaisena, mutta reseptivapailla lääkittynä.. ja hypättiinkin..Lisää huomenna.. |
|
14.8. Taudin jälkeen mäkeen
|
| Eilen ja tänään pääsin flunssan jälkeen mäkeen. Vuokatissa oli viikonloppuna alueleiri. Itse en osallistunut leirille, mutta eilen ja tänään kävin mäessä. Hyppy tuntuu menevän kokoajan parempaan suuntaan. Tänään hyppäsin kolme hyppyä alueleirin kisan jälkeen ja ne olivat tämän kesän parhaat hypyt. Flunssa vaivaa vieläkin, mutta sekin hellittää pikku hiljaa. Huomenna taas kouluun, iltapäivällä hyppelyharjoitus ja tiistaina mäkeen. |
|
9.8. Ö-vikin tuliaisina flunssa
|
| Ruotsin leiri on takana. Leiri meni muuten hyvin, mutta viimeisen päivän flunssa ja kuumeilu olisi voinut jäädä kokematta. Nyt siis on tauti päällä. Ö-vikistä tulin sunnuntaina. Laiva oli Vaasassa klo 18, satamassa vaihdoin omaan autoon (isä, äiti ja jofiel olivat hakemassa) ja siitä matkattiin kotiin. Kajaanissa olimme klo 23. Torstaina alkaa koulu, joten kesä on siinä mielessä takana. Toivottavasti torstaina tauti olisi takana, sillä Vaaralle olisi mukava päästä hyppäämään. |
|
2.8.2011 Matka Örnsköldsvikiin alkoi..
|
Kohdaltani matka Övikiin alkoi jo tänään. Menen junalla Kuopioon ja yövyn koutsin eli, Laurin luona (kiitos siitä):) Huomenna klo.8.00 aloitamme sitten matkan kohti Vaasaa isommalla porukalla. Lahden yli ja kohti Övikiä matkataan. Lisää kuulumisia sitten tuonnempana.. |
|
Vuokatin leiri 20.7.-23.7.
|
Vuokatin leiri pidettiin viimeviikolla. Leirillä oli mukavaa niinkuin yleensäkin. Ens viikolla mennäänkin sitten ulkomaan leirille, matkustetaan Ruotsiin- Övikiin. Viime vuonna oltiin siellä myös. Ja se ensi viikko onkin sitten viimeinen täysi lomaviikko.. |
|
Rovaniemi / Ruka jatko-osa
|
Testit ja hypyt meni Rovaniemellä aika hyvin. Sitten päästiin kokeilemaan vesihiihtoa. Neljännellä yrittämällä pysyin pystyssä. Se oli sen verran mukavaa puuhaa, että aion kokeilla toiste.
Rukalle siirryttiin keskiviikkona. Tuuliolot oli sellaiset, että kyttäyksen puolelle se meni. Keskiviikkona puolelta öin mentiin innokkaana mäkeen siinä toivossa, että päästään hyppäämään. No kamat puettiin ylle ja lähettiin ylös. ja sitten kun ylös päästiin niin tuuli oli yltynyt taas niin kovaksi ettei olllut mitään mahdollisuutta enää hypätä.
Seuraavana aamuna käytiin hyppäämässä yksi treeeni k64:sesta ja tarkoitus oli illalla noin 9-10 aikaan päästä isoon. No puoli kymmeneltä illalla sitten päästiin hyppäämään isosta. Mukavaahan se oli taas hypätä isosta mäestä vaikken mitään hirmuhyppyjä saanu aikaan. Seuraaavana aamuna päästiin vielä yksi harjoitus hyppäämään isosta mäestä jonka jälkeen lähdettiin kohti kotia. Leiri oli mielestäni kaikin puolin onnistunut. |
|
27.6.2011 Rovaniemi, leiripäivä 1
|
Aamulla klo. 6.15 oli herätys. Söimme aamupalan ja sitten lähdettiin matkaan. Aamupäivän kieppeillä saavuttiin Rovaniemelle, kirjauduttiin sisään ja käytiin lounaalla. Tällä kertaa leirillä on samaan aikaan myös Nuorten MM-ryhmä, Vapo-tem, Lidl-yhdistetyn junnut, ja pohjoisen alueleiri, säpinää siis riittää:) Leiri alkoi luennolla ja käytiin läpi tulevaa antia. Sitten mentiinkin heti tosi toimiin. Taitoharjoitteita tehtiin, permanto, ym, juttuja. Päivällisen jälkeen oli pieni paussi kunnes sitten mäkeen mentiin klo. 18. Uimassa oli tarkoitus käydä, mutta tällä kertaa ei ehditty.
|
|
26.6. 2011
|
Juhannus oli ja meni. Sää oli ainakin täällä Kajaanissa paljon parempi mitä ennusteet lupasivat. Huomenaamulla aikaisin lähdetään kohti Rovaniemeä. Vänskän Elias tuli meille tänään ja matkaa huomenna meidän kyydissä. Oli sen verran lämmin päivä, että pulahdettiin paljuun ja altaaseen. Pitäis malttaa mennä aikaisin nukkumaan, että jaksaa huomenna. Leiriltä lisää kuulumisia.. |
|
Lomaa ja leiritystä
|
Kuopion leirin jälkeen menin pohjanmaalle kaverin luo viikoksi lomailemaan. Kävimme myös Teuvalla mumman luona jossa tapasin äitini enon ja hänen vaimonsa, he asuvat Ruotsissa. Terveisiä vaan Topille ja Virpille! Nyt olen taas kainuussa ja hyppyharkat jatkuu . Kotona ollaan viikko ja sitten 27.6. matkataan Rovaniemelle ja sieltä sitten Rukalle leireilemään. Päästään kuulemma kokeilemaan myös vesihiihtoa. Lisää kuulumisia sitten vetten päältä märiltä suksilta:) |
|
Kohti kesän ensimmäistä leiriä 9-12.6.
|
| Vuokatissa on tullu käytyä sekä tekniikkamäessä että vaaralla. Eilen 7.6. kävin vielä vaaralla hyppäämässä, tekeminen oli ihan ok. Huomenna suuntana onkin sitten Kuopio, Lidl-ryhmän ensimmäinen leiri. Sieltä sitten lisää..Ai niin! Ensi viikolla se olis Lakeuden kutsu..:) |
|
Vaaran K90 mäessä 31.5.2011
|
| Tämän kesän ensimmäiset hypyt Vaaralla on tehty. Alkuhämmennyksen (välineet...) jälkeen pääsin jyvälle siitä mistä on kyse. Mukava oli taas käydä hieman isommassa mäessä. Ensi viikolla, jos sää sallii uudelleen Vaaralle. Koulua on jäjellä vielä muutama päivä ja sitten alkaa LOMA.... |
|
21.5. Ensimmäiset kesähypyt @ 2011
|
| Nyt on aloitettu keähyppykausi. Haukiputaalla oli pohjoisen alueen hyppääjiä aloittelemassa kesäkautta, ja tein 11 hyppyä, joista alkupään hypyt oli sellaista sovittelua ja loppupään hypyt alkoivait näyttää jo mäkihypyltä. Kiva oli käydä mäessä yli kuukauden tauon jälkeen. Ehkä ensi viikolla päästään jo Vuokatissa mäkeen. Toivottavasti.... |
|
16.5. Valmistautuminen uuteen kauteen alkoi
|
| Nyt on viikko treenattu ja pohjakunnon luominen on alkanut. Viime viikon keskiviikkona olivat ensimmäiset testit ja ihan hyvät tuolokset kesälomalevon jälkeen. Kuukauden verran kesälomaa kesti ja mäkeen pääsen ehkä kuun vaihteessa. Syntymäpäivää odotellessa harjoitukset jatkuvat... |
|
2.4. Kauden päätös @ Rovaniemi
|
Rovaniemen normaalimäen SM-kisa päätti talvikauden. Kisaan olen tyytyväinen, tietysti sijoitus olisi voinut olla hieman parempi, mutta tuuliolosuhteet eivät olleet puolellani. Toisaalta monella muulla hyppääjällä oli sama tilanne. Nyt kuitenkin alkoi tauko, jota kestää muutaman viikon. Kausi meni kokonaisuudessa kohtalaisesti. Oli muutamia yllätyksiä ja muutamia alisuorituksia. Sairastuminen sitkeään flunssaan vei voimia kesken kauden, mutta loppu kaudesta voimat palautuivat ainakin osaksi. Nyt on loman aika ja hyppyrimäkeen menen seuraavan kerran ehkä jo toukokuussa. |
|
Kuopio suurmäki SM 26.3. Lidl-cup päätös Taivalkoski 27.3. 2011
|
Niin on sitten ensimmäiset arvokisat kisattu suurmäestä. Kokemusta lähdin hakemaan ja sitä myös sain, tästä on hyvä jatkaa. Illalla tosiaan viiden aikaan käytiin kisa. Omalle kohdalle ei kumpaankaan hyppyyn tullu tuulelta mitään apuja. Hypyt oli kuulemma teknisesti ihan ok, mutta hiljaset vauhdit ja hapeton mäki ei tuottanut pitempiä tuloksia kohdallani. Tää kisa meni tosiaankin kokemuksen piikkiin. Illalla oltiin kymmenen aikaan kotona, vähän koneella oloa ja sitten olikin aika painua pehkuihin. Aamulla aikaisin lähdettiin isän kanssa Taivalkoskelle. Lidl-cupin päätöskisa käytiin K-50 mäessä. Sijoitukseni oli kolmas, kisa meni kohdallani hyvin. |
|
24.3. 2011 Kohti SM-kisoja
|
Hopea Sompa oli ja meni. Sijoituin 10. niissä kisoissa, ei paha. Nyt on taas uudet kujeet ja harjoitukset sitä mukaa. Kaikenlaisia harjoitteita on tullut tehtyä, mahtuupa mukaan myös kokopäiväinen laskettelu Vuokatissa. Koululta mentiin ja koko päivä tosiaan lasketeltiin. Tänään torstaina mentiin Vuokattiin, tarkoituksena hypätä, mutta ei päässyt mäkeen. Huomenna lähdetäänki sitten Pätskyn kanssa Kuopioon, kisaan yleisen sarjan SM-kisat lauantaina ja sitten sunnuntaina suunnataan Taivalkoskelle siellä on Lidl-cupin päätöskisat. Että näin.. |
|
HOPEASOMPA, Vuokatti 12.3.-13.3. 2011
|
Näin se on aika vierähtänyt maaliskuun puolelle. Nyt ollaan taas terveenä ja harkoissa on käyty. Tuleva viikonloppu meneekin kokonaisuudessaan Vuokatissa. Lisää tuonnempana.. |
|
@Jyväskylä jatkoa.... 20.2.1011
|
| Niinhän siinä kävi, että tauti vei voiton. Aamulla oli kuumetta yli 38 astetta. Menimme mäelle, mutta kylmä ja kuuma vuorottelivat ja muutenkin oli voimaton olo. Hyppyasua pukiessa totesin, että homma saa jäädä tällä kertaa tähän. Nyt parantelen taudin pois ja viikon kuluttua Kiteellä katsotaan kuinka hyvin hyppy kulkee.... Tämä kisa meni siis firman piikkiin... |
|
@Jyväskylä 18-20.2.2011
|
| Jyväskylään tultiin eilen. Harjoitukset olivat tänään ja firman piikkiin ne menivät. Kaksi hyppyä ja huomenna kisaan, enempään ei ollut tarvetta. Torstaina nousi kuume, joten sellainen Let's go meininki tänään. Harkan hypyt olivat olotilaan nähden hyviä, joten huomenna on odotettavissa mielenkiintoinen kisa.... |
|
Harjavalta SM-viides!
|
Tämän vuoden kisat käytiin melko kylmissä olosuhteissa. Kisahypyt oli hyvät verrattuna lauantain harjoitushyppyihin. Liekö pitkä istuminen autossa vaikuttanut, kun ei meinannut harjoitushypyillä päästä kumpua pitemmälle. Kisahypyt olikin sitten pituuksien suhteen kisan kärkipäätä, tyylit oli sitten ne mitkä ratkaisi. Tyylillisesti riitti viidenteen sijaan. Tästä jatketaan kohti ensviikon loppua ja Jyväskylää.
|
|
Harjavalta, KLL-kisat 12.2.-13.2. 2011
|
Koululiikuntaliiton kisat käydään tänä vuonna Harjavallassa. Lähdemme huomisaamuna 12.2. aikaisin, Kaakkusen Tommin ja Tuomaksen kyydissä sinne. Matka on pitkä, pitää varata mukaan hyvää lukemista ja elokuvia. Tällä viikolla oon käyny sekä Vuokatissa, että kotimäessä, viimeksi tänään (perjantaina) kävin pitkästä aikaa putkessa, joka on kotimäestä se pienempi, se on lähempänä kooltaan Harjavallan kisamäkeä. Hypyt oli ihan ok. |
|
Pienmäen SM-Kajaani 6.2.2011 neljäs sija!
|
Tänään käytiin yleisen sarjan SM-kisat kotimäessä. Osanottajia oli 28. Koekierroksen hyppy ei ollut mitenkään mairitteleva, 48metriä. Ensimmäisen kierroksen 52 metriä lupaili jo parempaa, olin ekan kiekan jälkeen 13. Ennen toisen kierroksen alkua katkesi mononnauha. Nauhaa kiinnittäessä, meinas tulla vähän kiire hyppäämään viimeistä hyppyä. Sitä seurasi varmaankin paras kisahyppyni, hyppäsin 63 metriä, saaden sen kierroksen parhaimmat pisteet. Sijoituin lopulta neljänneksi, tosi mahtava fiilis oli hyvän hypyn ja sijoituksen jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa.. |
|
27.1. Harjoitukset kotimäessä
|
| Tänään piti mennä harkkoihin Vuokatin Vaaralle, mutta siellä tuuliolot olivat sellaiset ettei hyppäämään päästy (sama tilanne oli myös eilen). Päätimme tehdä harjoitukset kotimäessä, jossa kisataan runsaan viikon kuluttua pienmäen SM-mitaleista. Harjoitukset menivät kohdaltani hyvin. Pisin hyppy oli siinä 62 metrin paikkeilla, joten siinä mielessä ei valittamista. Huomenna ehkä menen myös kotimäkeen ja viikonloppuna käymme kääntymässä pohjanmaalla. Sunnuntaina harkat taitavat olla omassa mäessä. Katsotaan nyt millaiset ovat kelit... |
|
23.1. Rukan suurmäki
|
Sunnuntaiaamuna lähtö 6.30 Rukalle, Suomen suurinpaan mäkeen. Suurmäen monttuun päästyämme klo 9.30 totesimme tilanteen. Lunta oli tullut noin 5 cm, tuuli ok ja mäki peittyi sumuun. Lämmittelyt, ponkkarit ja kamat päälle. Mukana olivat Haukipojat, kavereita Rovaniemeltä ja hyppyjä katsomassa Virtasen Tuomas. Kaksi harjoitus tuli tehtyä ja hyppyjä kertyi K-120 mäestä yhteensä 13. Suurin osa hypyistä oli 120-130 metrin puikoissa ja viimeinen (videolta katsottuna) oli 140 metriä. Itse olen tyytyväinen harjoitukseen. Jylyhä on jylyhä, ei siitä mihinkään pääse.... |
|
16.1. Jyväskylän kisat ovat ohi
|
Kolme kisaa supistui Jyskälässä kahteen, kun joukkuekisaan emme voineet osallistua. Arttu sairastui ja niin kilpailumme jäi odottamaan ensi vuotta (silloin ollaan vielä vahvempii!!!). Omalta kohdalta kaksi muuta kilpailua meni jopa yli odotusten. Tiesin kyllä missä kunnossa olen, mutta nyt natsasi melko moni asia kohdalleen. Lauantain yleisen sarjan sijoitukseen olen tyytyväinen ja tämän päivän 16-vuotiaiden SM-kisaan olen tosi tyytyväinen. Kilpailijoita oli 46 ja olin yhdeksäs, kisan toisiksi parhailla tuomaripisteillä.. Nyt on harjoittelun aika, sillä seuraavat kilpailut on kolmen viikon kuluttua 6 helmikuuta.... |
|
13.1.11 Jyväskylässä
|
| Nyt olen Jyväskylässä ja huomenna olis harjoitukset sekä joukkuemäen kisa. Nuorten SM-kisat on siis käynnissä ja kolmen päivän aikana kolme kisaa. Tällainen viikonloppu on siis odotettavissa... |
|
1.1.11-5.1.11 UUSI VUOSI
|
Vuosi vaihtu taas. Vaaralla on tänä vuonna käyty kahdesti, hyppy on kulkenu molemmilla kerroilla tosi hyvin. Ponnistukseen saatu paljon enemmän tehoja lisää ja lentokin on parantunu ihan kivasti. Uus kisapukukin tuli tilattua ja sen pitäs tulla viikon sisään. Huomenna ois tarkotus lähteä Lahteen, siellä on nuorisocupin osakilpailu ja finnjumpping cupin osakilpailu katsotaan sitten mites siellä käy. |
|
30.12.
|
| Tänään taas oltiin vaaralla hyppäämässä. Hypyt kulki muuten ihan ok, paitsi kova lumisade tukki ladun niin et luistoa ei ollu juuri yhtää ja siks mittaaa ei kertyny niin paljoa hypyille. Mäen jälkeen mentiin salille tekeen vielä fysiikkatreeni. Illallla kävin vielä luistelemassa puoltoista tuntia. |
|
29.12. 2010 vaaralla taas
|
Tänää oltiin vaaralla treeneissä ja hyppy kulki tosi kivasti. Pisin hyppy oli noin 100-101m puomilta 13 eli pisin talvihyppy. Muutkin hypyt tulivat hyville mitoille, viimeisen hypyn tulin kolme puomia alempaa ja sekin tärähti yheksäänkymppiin. Pätskyn kans mallailtiin treenissä enimmäkseen vauhtimäen asentoa sellaiseksi että sieltä sais mahollisimman tehokkaan ponnistuksen eli suoristettiin yläselkää ja polvia kapeamalle ja katsetta vähän korkeammalle nii joha äsähti, mut tällästä tänää ja katotaa huomenna taas mikä mäessä meininki. |
|
26.12. Joulu on takana päin
|
| Kuopiossa viikko sitten oli ensimmäiset nuorisocupin kisat. Hyppäsin lauantaina 16-sarjassa ja olin 13. Sijoitukseen olen jokseenkin tyytyväinen, koska oma sarjanihan on 14-vuotiaat. Sunnuntaina oli 18-vuotiaiden sarjan vuoro ja siinä olin 19, eli se kisa olisi voinut mennä hieman paremmin. Katse on kuitenkin jo seuraavissa kilpailuissa, jotka ovat Lahdessa. Viime viikolla kävin kerran Vaaralla ja siellä hypyt toimivat hyvin ja muutenkin asento ylämäessä oli taas kohdallaan, mitä se ei Kuopiossa ollut. Joulu oli ja pukki kävi. Lahjaksi sain mm. pinkit Reinot, elokuvan ja pari peliä.... niin ja tietysti Fazer sinisen... Joululoma jatkuu vielä pari viikkoa.... |
|
16.12. Kuopiossa
|
| Täällä sitä taas ollaan. Kolmena päivänä ehdin olla koulussa ja nyt taas leirillä, tosin hyvin lyhyellä. Tiistaina kävin Vaaran mäessä ja tänään oli harjoitukset Kuopion 60:ssä. Huomenna menemme mäkeen kahdesti ja lauantaina on kisapäivä, kuten myös sunnuntaina. Lauantaina hyppään 16-sarjassa ja tuosta kuuskymppisestä ja sunnuntaina 18-vuotiaiden sarja hypätään ysikympistä, jos se saadaan hypättävään kuntoon. Tänään se ei vielä sitä ollut. Toivottavasti viikonloppuna pakkasta ei ole ihan mahdottomasti, joten näin mennään tulevan viikonlopun suhteen... |
|
12.12. Kouluun, kouluun...
|
| Leiri on siis takana päin ja huomenna taas kouluun. Perjantaina oli Taivalkoskella todella kylmä ja mäestä hyppäsin vain kolme kertaa. Eilinen päivä oli lepoa ja tänään kävin hiihtämässä. Huomenna kouluun, mutta vain kolmeksi päiväksi. Torstaina alkaa taas extraleiri Kuopiossa jonka jälkeen on nuorisocupin avajaiskisa. Tällä kertaa hyppää 16-vuotiaiden sarjassa ja sunnuntaina on sitten taas vuorossa Finnjumping cupin kisa, jossa hyppään 18-vuotiaiden sarjassa. Näin siis edetään tulevaa viikkoa... |
|
9.12. Leirielämää
|
Huomenna on lähtö kotiin ja leiri on päätöksessä. Osallistuin tänään myös yhdistetyn jätkien leirikisaan ja vaikka noutaja meinasi tulla elävien kirjoissa ollaan. Lumelta on nyt hypätty yli 200 kertaa ja muutenkin leiri on omalta kohdalta onnistunut hyvin. Nyt vielä yksi yö täällä Herkossa ja sitten pakkaus, harjoitukset ja kohti Kajjjaania... |
|
6.12 Itsenäisyyspäivän hyppyjä
|
| Taivalkoskella olen yhdistetyn Lidl-ryhmän kanssa leireillä. Tänään oli kaksi treeniä toinen seitsemänkymppisestä ja toinen viiskymppisestä, niiden lisäksi kävin hotellin salilla ja lopuksi tuli venyteltyä. Hyppyjä tuli tänään yhteensä 16 ja nyt näiltä lumilta on noin 170 hyppyä. Harjoitukset menivät tänään ihan hyvin, joten huomenna jatketaan taas kahdella harjoituksella... Sellaista itsenäisyyspäivän viettoa, huomenna aamupala kutsuu klo 8 ja siitä lähdetään liikkeelle... |
|
5.12. Taivalkoskella kisoissa ja leirillä
|
Eilen alkoi Taivalkoskella ensi perjantaihin kestävä leiri ja tänään oli talven ensimmäiset kisat, eli karsinta PM-kisoihin. Osallistuin alle 16-vuotiaiden sarjaan (omaa sarjaa, kun ei ollut) ja sijoituin neljänneksi. Oon tosi tyytyväinen, sillä harjoitukset eilen eivät olleet parhaasta päästä, mutta kisassa onnistuin todella hyvin. Kaksi 72 metristä hyppyä tiesivät kovassa kisassa sijoitusta 4:n parhaan joukkoon. Joten tyytyväinen täytyy olla. Tarkempia tuloksia en ole vielä nähnyt, mutta ehkä nekin julkaistaan viimeistään ensi vuosisadalla (: kun nykytekniikka on niin nopeaa..... Nyt leiri jatkuu ja huomenna on seuraavat harjoitukset. Siis hotellikuolema alkaa ja huomisen päivän odotus (:(:(: |
|
30.11. Hyppy hyvällä mallilla
|
| Tänään olin harjoituksissa Vaaran mäessä. Kaikkiaan tuli tehtyä kuusi hyppyä joista pisin oli 97 metriä puomilta 13. Kaksi puomia alempaa tulin tasan 90 metriä, joten hyppy on nyt hyvässä kuosissa. Tällä viikolla on Vaaralla vielä parit harjoitukset ja sitten siirryn vaihteeksi Taivalkoskelle, jossa on kisat. Osallistun 16-vuotiaiden sarjaan, joka on Pohjoismaiden mestaruuskisojen katsastus. PM-kisat käydään Ö-vikissä ensi vuoden puolella. Kisojen jälkeen jään melkein viikoksi leirille Taivalkoskelle. Tarkoitus on saada mahdollisimman paljon hyppyjä ennen varsinaisen kisakauden alkua. Näin mennään tällä hetkellä... |
|
18.11.-21.11. Taivalkosken leiri
|
| Torstaina menin Taivalkoskelle, jossa olin leirillä sunnuntaihin saakka. Hyppyjä harjoituksissa tuli yhteensä 63, eli todella paljon. Muutenkin leiri meni kohdaltani hyvin ja hyppy kulkee tällä hetkellä mukavasti. Teimme leirillä muutakin, kuin hyppäsimme. Kävimme mm. joka ilta uimassa Hotelli Herkon kylpyläosastolla. Oli kiva tavata kavereita ja seuraavan kerran tapaammekin tositoimimissa eli kilpailuissa, sillä kilpailukausi alkaa ilmeisesti PM-kisojen karsinnoilla 5.12. Ne kisat ovat Taivalkoskella... että sellaista tällä hetkellä. Mäkeen menen seuraavan kerran tiistaina, jolloin taas Vaara kutsuu... |
|
16.11. Temppuilua Vaaran ladulla
|
| Kävimme iltaharjoituksissa Vaaralla. Mäen latu on ainakin jyrkältä osalta melko huonolla hapella ja hyppääminen sen osalta melkoista temppuilua. Harjoitus meni kokonaisuudessaan hyvin ja pisin hyppy oli 92 metriä puomilta 13. Se olikin meikälle pisin lumella tehty hyppy. Torstaina lähden taas Lidl-ryhmän leirille Taivalkoskelle ja se kestää sunnuntaihin saakka. |
|
13.11. Vaaralle taas
|
Tänään pääsemme Vaaran mäkeen ensimmäisen kerran kesäkauden jälkeen. Mukava mennä hieman isompaan mäkeen. Harjoitukset alkavat 9.30....
Vaaralla tuli käytyä. Mielenkiintoista. Ylämäessä oli tehtävä kovasti töitä, sillä latu pompotti suksea aikalailla. Harjoituksissa oli melkoisesti tunkua. Paikalla oliva mm. Puolan hyppääjät Adam Malyz ja Kamil Stoch. Kaikkiaan hyppyjä tuli tehtyä kuusi ja viimeiset olivat taas parhaimmat. Tiistaina seuraavan kerran Vaaralle ja torstaina alkaa leiri Taivalkoskella. |
|
6-7.11. Taivalkoskella hyppäämässä
|
Olimme viikonloppuna Taivalkosken talvisessa mäessä hyppäämässä. Itselläni meinasi heti alkuun hypyt jäädä tekemättä, kun etuside rikkoontui. Isä haki Kajaanista vanhojen siteiden etuosat ja niin pääsin lauantain iltaharkkaan mukaan. Hypyissä oli alkuu hieman hakemista, mutta sunnuntain viimeinen harjoitus oli hyvä. Sain monta onnistunutta hyppyä ja toisiksi viimeiselle kertyi myös mittaa 80 metriä. Taivalkoskelle ilmeisesti menemme ensi sunnuntaina, jos Vuokatissa Vaaran mäki ei ole vielä hypättävässä kunnossa... |
|
Turkin kuvat ovat valmiina
|
| Turkin matkalla otimme kuvia runsaat 500, niistä pieni osa (pääosa Efesoksesta) ovat nyt nähtävillä multimedia osaston kuvagalleriassa... |
|
3.11. Turkinmatka on takana... ja viikonloppuna Taivalkosken rinteille
|
| Viikko meni tosi nopeasti. Turkissa oli lämmintä, satoi vettä ja paistoi aurinko. Muutaman kerran kävin lenkillä, mutta muuten homma oli lomailua (kuten pitikin olla). Vesipuistossa kävin pari kertaa ja laskin maailman pisimmästä vesiliukumäestä. Kävin myös tutustumassa Efesoksen rauniokaupunkiin, joka syntyi 4000 vuotta sitten. Hieno kokemus, se on yksi antiikinajan seitsemästä ihmeestä ja ihmettelemistä oli enemmän kuin kylliksi. Kuvagalleriaan laitan fotoja, kun vain ehdin. Viikonloppuna olisi tarkoitus mennä taas mäkeen Taivalkoskelle.... |
|
Muovikausi pulkassa, nokka kohti Turkkia.
|
Niin se on sitten muovikausi päättynyt ja lumellakin jo ehditty hyppäämään. Kauden leiritykset onnistui omasta mielestä hyvin ja tais ne coutsitki olla meihin tyytyväisiä=) Nyt meillä alkoi syysloma ja me mennään lomalle Turkkiin sunnuntaina 24.päivä lähdetään ja viikko vietetään vesiparatiisissa. Lenkkivaatteet on kyllä pakattu mukaan, ettei loma ihan löhöilyksi mee.. |
|
14.10.-17.10. Leirillä ensimmäiset lumihypyt
|
| Niinhän siinä kävi, että Kuopiossa emme päässeet muoville. Lumisohjoa oli mäessä 10-15 cm ja yritimme sitä pois monin eri tavoin, mutta emme onnistuneet. Vaatteet siinä kyllä kastuivat. Kuopiossa oli testejä, jotka menivät kohdaltani hyvin. Perjantaina pohjoisen ryhmä siirtyi Taivalkoskelle, jossa K73 mäki on jo lumessa, vaikka luonnonlunta ei sielläkään ollut. Lauantaina teimme kaksi harjoitusta ja hyppyjä tuli kaikkiaan 15. Pisin hyppy oli 77-78 metriä ja muutenkin harjoitusten loppupuolella alkoivat hypyt toimia kunnonnolla. Olihan mukavaa päästä kesän jälkeen hyppäämään lumelta. Katsotaan nyt koska seuraavan kerran pääsen mäkeen... |
|
13.10. Huomenna leirille
|
| Melkein pari viikkoa on kulunut kuivatreenien merkeissä. Mäet odottavat sään kylmenemistä ja tykkilunta. Huomenna on lähtö Lidl-ryhmän leirille Kuopioon. Juna Kuopioon lähtee aamulla 9.20 ja leiri kestää sunnuntaihin saakka.... |
|
Alueleirillä Vuokatissa 1-3.10.2010
|
| Perjantaina alkoi alueleiri urheiluopistolla Vuokatissa. Mäkeen pääsimme lauantaina kaksi kertaa ja tänään sunnuntaina kerran. Kaikkiaan tuli hypättyä 16 hyppyä. Hypyt sujuivat tosi hyvin. Nyt alkaa olla kesäkausi kohta takana, ainakin hyppyjen suhteen. Puijolla pitäisi olla vielä Lidl-ryhmän leiri parin viikon kuluttua ja sitten odotellaankin lumen tuloa. |
|
23.9.-25.9. Sm-kisat Lahti
|
Torstaina aamupäivällä lähdin junalla Lahteen. Illalla kuuden aikaan olin perillä. Kari oli asemalla mua vastassa. Perjantaina pääsin hyppäämään ja ihan kohtuullisia oli hypyt. Lauantaina on kisat. Lisää tuonnempana.. 25.9. Lauantaina käytiin kisa. Olin 27.s kilpailijoita oli 42, joten ekakertalaisena ei ollenkaan huono sijoitus ja kokemuksena tulevia vuosia ajatellen erittäin hyvä. Jarkko voitti kisan! Kotiin päin lähdettiin ajelemaan yleisen sarjan kisan jälkeen. Pääsin Jarkon ja sen isän kyydissä kotiin, perillä oltiin. klo. 24.30, uni maittoi mukavasti omassa sängyssä. |
|
16.9.-19.9. Kuopio, leiri
|
| Rukan jälkeen jouduin pitämään hyppäämisestä paussia, kun polvet kipeytyi. Viikon verran olin hyppäämättä sitten käväisin muutaman kerran Vaaralla ennen Kuopion leiriä. Torstai-aamuna astuin junaan ja matkasin leirille. Hyppäsin 64, 90, ja 120 mäestä. Isoimmasta hyppäsin 117metriä. Lisää tuonnempana.. |
|
4 - 5.9. Odottelua, odottelua ja pitkä hyppy!
|
Viimeiset kaksi viikkoa on harjoiteltu, käyty mäessä ja seurattu sään (tuulen) kehittymistä kohti syksyisiä lukemia. Nyt viikonloppuna olimme yhdessä Haukiputaan poikien kanssa Rukalla, niin ja olihan mukana myös Noora KHS:sta. Ideana oli Haukipoikien kanssa hypätä suurmäestä, mutta lauantaina ei edes hissiä käynnistetty, sillä tuulet olivat sellaiset. Korvaavat harjoitukset tehtiin K64-mäessä. Tänään sunnuntaina oli herätys aamulla 6.45. Aamutoimien, veryttelyjen ja ponkkareiden jälkeen olimme mäessä tasan klo 8. Jännitti todella paljon. Mäessä oli happea - tuuli puhalsi 3 metriä sekunnissa vastaista - eli edelleen rennon oloisesti, mutta silti hypättävällä voimakkudella. Ensimmäinen hyppyni oli 110 metriä. Sitten uudelleen mäkeen. Nyt oli olemassa tunne miltä tuntuu hypätä isosta mäestä, kun vastaisia tuulia on tarjolla. Toinen hyppy. Tuomas antoi merkin ja merkistä mentiin... ponnistus... nyt on painetta suksien alla... kohotti ja kummulla olin korkealla... en ennen ole ollut näin korkealla... nyt tullaan pitkälti.... 125 metrin kohdalla tuli tunne, että vielä mennään.... lopulta otin hyppyä hieman alas ja muovi kahisi suksien alla 137 metrin kohdalla. Tunne oli valtava ja uusi oma ennätys oli hypätty. Tämän jälkeen tuule kääntyivät puhaltamaan takaa ja mäestä tuli tyhjä. Samalla myös hyppyjen pituudet lyhenivät, mutta hyppäsin vielä viisi hyppyä, jonka jälkeen harjoitukset jouduttiin keskeyttämään. Että tällainen viikonloppu. Ensi viikolla jatketaan harjoituksia ja seurataan syksyn etenemistä, siis sitä mistä tuulet puhaltavat! |
|
20.8.-22.8. Vuokatti leiri, 100m!!
|
Vuokatissa järjestettiin avoin leiri jonne osallistuin. Perjantaina aloitettiin klo 18 taitoharjoitteilla. Jäin Sotkamoon serkun luo yöksi, aamulla sieltä sitten vaaralle hyppimään. Lauantaina oli kahdet harkat ja vielä lajiharkat. Hypyt lauantaina oli ihan ok, muutamalla hypyllä ponnistusmatka jäi hieman lyhyelle, mutta muuten hyviä. Tänään sunnuntaina sitten leiri jatkui. Aamulla ennen kahdeksaa hereille, aamupala ja taas matkaan. Yhdeksältä alkoi Vaaralla hypyt. Tänään se sitten tuli, 100 metrin hyppy! Satasen maaginen raja on nyt rikottu :) Siihen sitten lopetin sen leirin hypyt, sillä sattui polviin sen verran, että paussi ja kylmä polviin on paikallaan. Meninkin Särkisen järveen viilentämään polviani ennenkuin katseltiin ponkkakäyriä. Tälläinen leiri tällä kertaa.
|
|
Övik 11.8.-15.8. 2010
|
Tiistai-iltana ajeltiin isän kanssa Kemiin ja yövyttiin siellä. Keskiviikko aamuna otettiin Joonas kyytiin ja lähdettiin ajelemaan kohti Ruotsia, toisessa autossa tuli loppu pohjoisen sakkista. Neljän aikaan iltapäivällä oltiin perillä Övikissä. Illalla päästiin sitten testaamaan mäki. Hypyt sujui hyvin koko leirin ajan. Meillä oli tosi hyvä meininki, meidän lisäksi siellä oli puijolaisten leiri myös, joten sakkia riitti. Ensimmäinen kansainvälinen hyppykisaki tuli koettua. Oli Ruotsalaisia, Saksalaisia ja tietysti me Finskit, vain Norjalaiset puuttu. Kisa meni hyvin, itse olin kuudestoista ja Jaakko viidestoista, 20 killpailijaa ja osa niistä maailmancupin pisteitä saaneita. Kylpylässäkin käytiin, oli muuten tosi mukava vesiliukkari. Leiri oli siis tosi mukava. Käyppä katsomassa muutamia kuvia multimediaosassa. Laitan lisä kun ehdin... Kaikki päättyy aikanaan, joten sunnuntaina nokka kohti kotia. 11 tuntia kesti meidän ajomatka. Ja seuraava päivä olikin maanantai ja mulla se oli koulun aloituspäivä, joka myös sujui mukavasti. Kiva luokka tuntuu olevan. Tästä taas jatketaan.. |
|
10.8. Kohti Ö-vikin leiriä
|
Viime viikolla otin hieman rennommin, kun tämä viikko on leiriviikko. Maanantaina ja tänään tiistaina tein Vaaralla kaksi harjoitusta molempina päivinä. Harkat menivät hyvin ja hyppyhalut ovat kovat. Nyt olemme menossa kohti Lild-ryhmän leiriä, joka pidetään Ruotsissa Örnsködsvikin mäkikeskuksessa. Illalla ajoimme Kemiin, josta jatkamme huomenna yhdessä muun pohjoisen ryhmän kanssa. Aamullla on treffit klo 9 Kemin rautatieasemalla ja siitä jatkamme Ö-viikkiin, matkaa kertyy runsaat 500 kilometriä. Illalla teen Pätskyn antaman fysiikkatreenin ja torstaina pääsemme K-90 mäkeen. Kova harjoitusputki on siis tulossa ja sen jälkeen ensi viikolla kouluun. Huomenna muut aloittavat Kajaanissa koulu, mutta meikä hyppää mäkeä....:):):).... hyvä näin. |
|
2.8-4.8. Ukkostaa ja salamoi
|
| Viikon alku on mennyt aikalailla hyppypainotteisesti. Maanantaina ja tiistaina olin mäessä ja tänään tehtiin Vuokattihallissa taito-treeni. Edelleen hypyt ovat vakiintuneet nyt tuohon 90 metrin viivalle ja tässä vaiheessa olen siihen tyytyväinen. Ainakin itsestä tuntuu, että kehitystä on ollut koko ajan. Huomenna olisi tarkoitus taas mennä vaaralle... Olimme tänään harjoitusten jälkeen katsomassa pesisottelua Jymy vs. Vimpeli. Pelin kuitenkin katkaisisi ukkosmyrsky ja olihan melkoinen tuuli. En ole ennen vastaavaa kokenut... Ottelun seuraaminen jäi siihen ja muutenkin se päätettiin pelata uudelleen huomenna... jos sää on parempi... ja onhan se. |
|
1.8. Elokuu alkoi
|
| Kesäloman viimeinen kokonainen viikko alkoi, tosin koulun alkaminen (11.8.) siirtyy kun Ö-vikissä on leiri silloin. Aamupäivällä tein taitoharjoituksen ja iltapäivällä oli mäkiharjoituksen vuoro. Mäessä meni tosi mukavasti. Neljästä hypystä kolme oli 90 metrisiä ja yksi vielä kolme metriä yli K-pisteen. Hyppääminen tuntuu nyt tosi mukavalta, tietysti aina voi tehdä paremmin kuin edelliskerralla, mutta nyt tulee selkeestii enemmän onnistuneita suorituksia. Huomenna aamulla taas vaaralle mäkeen. |
|
29.7. Elämäni hellepäivä
|
| Tänään lämpömittari osoitti sellaisia lukemia joita se ei aikaisemmin ole näyttänyt, + 35. Tänään tein hieman helpomman harjoittuksen, eli taitososan ja sitten pelattiin iskän kanssa sulkapalloa - niin ja tietysti pitkät venyttelyt vielä päälle. Päivällä kävin monta kertaa kastautumassa altaassa - ja onhan se mukava kun voi kotona vilvoitella silloin kun haluaa... Muutamia kuviakin on, käy katsomassa. Huomenna ennusteen mukaan on hieman viileämpää ja lauantaina olisi tarkoitus mennä vaaralle hyppäämään... |
|
27-28.7. Hyppäämistä, mäkiautoilua ja rantaelämää
|
Eilen (27.7.) oli harjoitukset opistonmäessä K-49. Elohopea näytti mittarissa 30 astetta ja harkoissa tuli "hieman" kuuma. Tein 4 hyppyä ja se oli siihen helteeseen ihan riittävä määrä. Hypyt menivät ihan hyvin. Harkkojen jälkeen iskä vei mut mäkiautoilemaan. Otin 10 laskun satsin ja paras aika oli muutaman sadasosan yli minuutin. Hyvä aika, sillä iskän paras lasku muutamia viikkoja sitten oli 1.07.... Tänään aamupäivällä tein loikka harjoituksen Vuokatissa ja sen jälkeen vietimme rantaelämää Hiukan hietikolla. Ihan oli etelän tunnelma, ei puuttunut kuin muutama basaari ja norsunluusta tehdyt matkamuistot... Iltapäivällä oli sitten mäkiharjoituksen vuoro Vaaranmäellä. Siellä tein 4 hyppyä, ja pisin tuli K-pisteelle eli 90 metriin. Harkat menivät hyvin vaikka hellettä olikin 30 asteen verran. Illalla vielä venyttelyt... Kuvia niin mäkiautoilusta, rantaelämästä kuin hyppäämisestäkin on multimediaosaston kuvagalleriassa.... |
|
22.7.-24.7. Leiri, Vuokatti
|
Torstaina käytiin Finlandiaveikkaustourin viimeinen osakilpailu. Otin osaa 18-vuotiaiden sarjaan. Sijoituin 10. Perjantaina hypittiin Opiston uudesta K-49 mäestä. Pari viimeistä hyppyä oli pitkiä, viimeisen hypyn pyllähdin ja alastulossa lonkkani isekytyi aika voimalla maahan. Vähän selkää aristeli loppupäivän ja mietin, että mitenkähän käy lauantain mäkikarnevaalikisan. Lauantaina pääsin sitten kisaamaan, vähän selässä tuntui, mutta ei onneksi haitannu hyppyjä. Tulin kolmanneksi siinä kisassa. Jaakko voitti ja Ville oli toinen. Kuulumme Lidl-valmennusryhmään ja niin kuuluu myös neljännen ja viidennen sijan napanneet Andreas ja Mikko eli viitois voitto tuli:) Sain muuten molemmista hypyistä kaikilta tuomareilta 19 pistettä! Leiri oli kaikenkaikkiaan erittäin hyvin onnistunut. Ja mikä parasta, varmisitn tuolla leirillä pysymisen valmennusryhmässä, jonka nimi on Lidl-ryhmä. Seuraava leiri meillä onkin Ruotsissa, Övikissä 11.8. alkaen.
|
|
21.7. Uusi enkka!
|
| Leiri jatkuu siis Vuokatissa. Tänään päästiin hyppäämään kahdet harkat. Päivän ensimmäinen hyppy kantoi 95 metriä, joka on nyt uusin ennätykseni! Muutkin hypyt oli hyviä. Päivän toinen harkka oli ehkä vähän vaisumpi, tais sukset kaivata jo voitelua. Tästä jatketaan. Kaiken kaikkiaan leiri on sujunut hyvin. |
|
19.7.-20.7. leiri, Kuopio. 20.7.-24.7.leiri, Vuokatti
|
Maanantai aamuna äiti heitti mut Kajaanin asemalle, lähdin junalla Kuopioon. Leiri alkoi klo. 12.30 kokoontumisella ja ruokailulla hotelli Savoniassa. Mäkeen päästiin samana päivänä, hyppäsin k65. Se ei ole ollu ihan mun lempi mäkiä, mutta nyt hyppy kulki siitä hyvin. Tästä jatketaan leiriä ja myöhemmin päivityksiä..:)
|
|
15.7. Vaara again and a new record!
|
Pari viimeistä päivää uumoiltiin, että pääseekö mäkeen. Kävi niin, että ei päässyt, tuuli- ja ukonilma olivat niin merkittäviä uhkia, että oli parempi olla hyppäämättä. Tänään 15.pv. päästiin hyppäämään. Minä ja Jarkko kivuttiin mäkeen. Minä hyppäsin ensin, ylemmältä puomilta kun lähdin. Tuulet ei ollu kovin hyvät, mutta hyppy oli:) Siinä oli ainekset ysikymppiseen. Pätsky sanoi, että hyppy olis ollu piitkä, jos tuulet olis ollu muualta, ku takaa.No, ei se mitää, muutki hypyt tos harkas oli hyviä. Päätin jäädä vetämään vielä toiset harkat, yhdistetyn porukan kanssa. Kannatti jäädä, nimittäin ensimmäinen hyppy päivän toisissa harkoissa kantoi ennätyksen, 90 metriä! Hyppy on vakiintunut hyvään kuosiin, kun on päässyt harjoittelemaan isommasta mäestä ilman pausseja sekä harjoittelemaan myös haastavissa olosuhteissa, mikä on myös tärkeää.
|
|
12.7. Vaaralla
|
Ukonilman uhka oli koko hyppyjen ajan. Onneksi ehdittiin viedä hypyt läpi, ennekuin pilvet kääntyi Vaaraa kohti. Olin tyytyväinen omiin hyppyihin ja Guidekin tais olla:)Ponnistus ja alkulento on kuulemma hyvä, sitten pitäis vielä loppulentoon kiinnittää huomiota. No, hiljaa kait se hyvä tulee.. |
|
7.-10.7.Kalajoki, Teuva,Nurmo,Kajaani.
|
Lomareissu tuli tehtyä. Kalajoelta lähdettiin hyvin lionneena:) Teuva oli seuraava etappi ja siellä mumma ja paappa ja helteet.. Ruokaa saatiin ja sopivasti tuli jäätelöauto siihen muumman ja paapan pihaan. Mumma antoi rahaa ja sinnehän me mentiin, autolle siis. Jäätelöt tuli ostettua, kyllä ne maistui sen autossa istumisen jälkeen. Muutama tunti Teuvalla ja sitten matka jatkui kohti Nurmoota, sukulaisiin. Yksi yö vietettiin tädin luona viettämässä myöhäisiä viiskymppisiä. Lauantaina sitten lähdettiin kohti kotia. Kiitos, Riitta ja Tapani! Teillä on aina mukava yöpyä!!
|
|
Ruka, Vaara ja Kalajoki
|
Rukan reissu oli onnistunut kaikinpuolin. Pääsin hyppäämään ja ne oli ihan ok hyppyjä. FVT kisa käytiin ja Jarkko pärjäs hyvin yleises sarjas ollen 8. Vaaralla oon käyny ma, ti ja ke. jokaisena päivänä ja tiistaina vedettiin kunnon helteessä kahdet harkat. Keskiviikkona olin serkkujen luona Sotkamos ennenkuin menin iltapäivällä hyppäämään. Hypyt on ollu tasaisen hyviä. Nyt on muutaman päivän loman paikka ja paraikaa ollaankin Kalajoella ja käväistään loppuviikosta pohjanmaalla sukuloimas. Että lomaillen mennään:) |
|
Vaara:llista aikaa:)
|
30.6. keskiviikkona tein kahdet harkat vaaran mäestä, helteestä huolimatta! Ekan harkan viimeinen hyppy oli hyppääjän unelmahyppy. Oli kauden paras hyppy ja lähti just sinne, minne pitiki:) Ensimmäisen osion päätyttyä kävin Opistolla haukkaamas välipalaa. Toinen harkka sujui ihan ok, vähän tais helle verottaa ponnistusta, silti olin tyytyväinen päivän antiin ja niin oli myös Pätsky. 1.7. Lähdettiin Rukalle, minä, Pätsky ja Jarkko. Meillä on leiri ja samalla käydään myös Finlandiaveikkaus-tourin eka osakilpailu johon Jarkko ottaa osaa. Lisää myöhemmin..:) ps. Ekassa harkassa 60.sestä hypyt parani loppua kohdin itellä.. |
|
24.6.-29.6. 2010. Vaaraa, juhannusta ja synttäriä
|
Vaaralla on käyty hyppäämäs. Minä ja Määtän Jarkko ollaan hypitty ja Pätsky on kattonu perään. Meininki rupeaa olemaan vakaata sillä oon päässy hyppäämään hyvis olosuhteis jo monena päivänä. Juhannustaki vietettiin. Kotona mukavas heltees, kotialtaassa uiden. Power Parkissakin käväistiin sunnuntaina. Huomenna keskiviikkona vedetään kahdet harkat mikäli helteeltä pystytään. Viikonloppuna olis leiri tiedos..siitä tuonnempana. Kuviakin olis tarkoitus lisätä, jahka ehtii. Ai, niin. HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ ISÄ, 29.6.!!!
|
|
22.6. Vaaralla
|
Rukalle ei päästy sunnuntaina. Vaaralle mentiin maanantaina . Keliolosuhteet oli mitä parhaimmat. Minä, Arttu ja Niko oltiin hyppimäs ja Ilu koutsi oli vahtimas poikien perään. Hyppäsin viisi hyppyä. Mukava oli todeta, että kaikki hypyt oli tasapainoisia ja niinku Iluki totes, että nyt oli paremmat lähtökohdat hypyille, ku talvella. Keskiviikkona ja torstaina vielä Vaaralle ja tiistaina vedetään kahdet harkat omas mäes. |
|
19.6. Testit ja tsekkaukset
|
| Tänään oli testipäivä Vuokatissa. Lopputulos oli se, että voimaa oli tullut lisää ja herkkyys oli hieman kärsinut tästä. Näin pitää ollakkin tässä vaiheessa harjoittelua. Mentiiin Pätskyn kanssa läpi erilaisten hyppelytreenien tekniikoita ja saatiin sillekkin puolelle parannusta, varsinkin loikkaharjoituksiin. Tarkkana pitää olla. Muutoin harjoittelu on tavanomaista, sillä ikävät jalkakivut ovat takanapäin. Sunnuntaina olisi tarkoitus käydä Rukalla, mutta ennusteet ovat luvanneet kovia tuulia. joten katsotaan mitä tehdään. Maantaina on tarkoituksena mennä Vaaran K90 mäkeen. Tällaisilla eväillä mennään nyt.... |
|
15.6. Konsultaatio
|
Erikoislääkärissä käynti poiki tiedon, että yliliikkuvuus oikeassa nilkassa on onneksi parantunut. Lisäksi lääkärin mielestä vaivani jaloissa on perin tavanomainen, johtuen kasvusta ja lajin ominaisuudesta. Eli, kohdallani ei ole kysymys edes tekniikkavirheestä(jota myös epäiltiin) aiheutuvasta kivusta, tämä oli erikoislääkärin mielipide. Harkkoja tehdään jatkossa omien tuntemuksien mukaan, kuitenkin niin, ettei mennä äärirajoille, vältetään kasvuvaiheessa niitä, näin toimien vältetään kasvulevyjen vaurioita. Tämähän oli meillä tiedossa oman valmentajan kanssa, mutta, että se tuli nyt kohdalleni oli seikka, jota ei etukäteen tiedosta. Tähän reagoidaan ja jatketaan tästä eteenpäin sabluunalla, joka Karin kanssa rakennetaan. Ensviikolla käyn vielä fysioterapeutin luona. |
|
Virpiniemi 10.-13.6.
|
Leirillä tuli tehtyä kaikenlaisia testejä. Urheilupsykologin ja fysioterapeutin luennolla tuli käytyä sekä nähtiin mielenkiintoinen dokumentti Simon Ammanista , tosin se oli Japaninkielinen, hyvin se oli kuitenkin kuvattu, pysyi kärryillä, mitä siinä tarkoitettiin. Hyppyjä myös kertyi hyvin niille, jotka pystyivät hyppäämään. Itellä jäi yhdet harkat väliin sillä molemmissa jaloissa oli rasituskipuja, katottiin tarpeelliseksi jättää hyppäämättä. Tänään15pv. meen erikoislääkärin vastaanotolle ja ensviikolla on aika fysioterapeutille. No, katotaan mitä löydetään ja miten korjataan ..siitä tuonnempana.
|
|
10.6. Leirille Virpiniemeen
|
| Kesäkuun alku on kulunut harjoitusten merkeissä ja tänä aamuna lähdimme leirille Virpiniemeen. Hyppy on ollut viime päivinä hyvällä mallilla ja jalat ovat olleet yllättävän herkässä kunnossa, vaikka välillä on ollut koviakin loikkaharjoituksia sekä pitkiä pyörälenkkejä. Leiri Virpiniemessä kestää sunnuntaihin saakka ja ensi viikolla pääsen Vuokatissa vaaran K90 mäkeen, jos tuuliolosuhteet ovat suosiolliset. Nyt autoon ja kohti Haukipudasta.... |
|
3.6. 2010. Kevätjuhla
|
Koulussamme vietettiin kevätjuhlaa. Kohdallani se olikin viimeinen juhla Lohtajan koululla sillä ala-aste jää nyt taakse. Vietetty viimeinen lukuvuosi oli hieno. Sain toimia oppilaskunnan puheenjohtajana, se oli antoisa kokemus. Kevätjuhlan lopussa pidin puheen jossa kävin läpi kevään tapahtumia ja lopuksi oppilaskunnan kiitokset koulun työntekijöille ja hyvät kesän toivotukset. Siihen päättyi juhla ja huomenna lauantaina päättyy koulu ja alkaa odotettu loma. Ensimmäinen leiri onkin ensimmäisen lomaviikon loppuna Virpiniemessä. Sitä odotellessa harjoitukset jatkuvat normaalisti. |
|
31.5. Toukokuun viimeinen harjoitus
|
| Huomenna on kesäkuu, joten tänään tein toukokuun viimeisen harjoituksen. Kävimme iskän kanssa hyppelylenkillä. Minä hyppelin ja iskä juoksi...:)...:)... No joo molemmat juoksimme, mutta minä hyppelin, loikin ja tein vetoja. Huomenna menemme mäkeen... Lisäsin muutamia kuvia galleriaan, jottei se aivan pölyttyisi. Käy katsomassa mm. meidän ylellistä hissiä :). |
|
25.5. Muovimäkikausi käyntiin
|
| Tänään olimme toisen kerran kotimäessä hyppäämässä. Muovimäki kausi käynnistyi tänä vuonna muutamaa päivää myöhemmin kuin viime keväänä. Hypyt ovat ollet ihan hyviä, vaikka taukoa tulikin puolitoista kuukautta. Itseasiassa olin yllättynyt, että tauko ei ollut vaikuttanut hyppytuntumaan. Tänään tein 6 hyppyä ja sen jälkeen vielä loikka- ja hyppely harjoitus. Mäkeen seuraavan kerran torstaina. |
|
17.5. Peruskunnon luomista ja odotusta
|
| Viime päivinä on tehty pitkiä pyörälenkkejä, pelattu erilaisia pallopelejä, pompittu trampoliinilla ja muutenkin peruskuntoa kehitelty. Ja tietysti odotettu mäkeen pääsyä. Tällä viikolla, viimeistään viikonloppuna pääsemme omaan mäkeen ja alkaa myös lajiharjoittelu. Halu mäkeen onkin kova. Näissä merkeissä jatketaan kesäkuun alkuun, joka sekin on aivan kohta. |
|
9.5.10 Sauvakävelyä Pöllyvaarassa
|
| Olimme iskän kanssa tänään parin tunnin sauvakävelyllä. Nousimme sauvojemme kanssa Pöllyvaaralle ja vastaan tuli monta muurahaispesää. Kevät ei vielä ole niin pitkällä, että murkut olisivat ahkeroineet, mutta loppuviikolla tilanne saattaa olla toinen. Sääennuste lupasi ensi perjantaille jopa yli +20 asteen lämpötilaa. Kesä tulee sittenkin ja pian pääsemme taas mäkeen.... |
|
6.5.2010 Testit Vuokatissa
|
Kevään ensimmäiset testit oli torstaina Vuokatissa. Kari piti meille valmennettavilleen fysiikkatestit. Ensin vähän jännitti, että mitenkähän menee, niinkuin yleensäkin ensimmmmäiset testit pienen paussin jälkeen. Kohdallani tulokset olivat hyvät ja tästä voin taasen hyvillä mielin jatkaa harjoituksia. Meillä ei vielä pääse muovilta hyppäämän, mutta ei varmaan mene koivnkaan pitkä aika enää odottamiseen. Muovikauden ensimmäinen leiri minulla on kesäkuun toinen viikonloppu, se pidetään Virpiniemessä ja siellä myös tehdään hyppyjen lisäksi fysiikka- ja taitotestejä. Niitä odotellessa..:) Ai niin, trampoliini on taas kova sana. Vuoden paussin jälkeen saimme sen taas omaan pihaan ja hypyt jatkuu! |
|
2.5.2010. Hyppääjän loma loppui
|
Huhtikuu oli virallisista harjoituksista vapaa. Olen kuitenkin tehnyt pyörälenkkejä ja venytellyt, joten ei sitä nyt ihan toimettomana olla oltu. Tänään olin aamupäivällä pitkällä pyörälenkillä ja alkuillasta olin Artun kanssa uimassa ja sen jälkeen vielä kuntosalilla. Tämä kausi aloitetaan muutenkin hieman eri kuvioilla, olen saanut henkilökohtaisen valmentajan. Kari Pätäri on lupautunut henkilökohtaiseksi valmentajakseni. Tästä on nyt mukava mennä eteenpäin sillä meillä on täällä Kainuussa valmentajakuviot hyvällä mallilla. |
|
12.4. Mitalikahvilla
|
Tänään Kainuun hiihtoseura kukitti talven aikana menestyneitä urheilijoita. Meikäläisellä oli kunnia olla tässä kaartissa mukana. Muita kakkukahvilla ja kukitettavina olevia olivat Arttu, Jarkko, Teemu ja Sede sekä hiihdon puolelta Kyllösen Anne ja Kemppaisen Saana sekä Ähtävän Ann-Mary, joka ei tilaisuuteen päässyt. Kuva kukkien kera on nähtävissä multimedian puolella. |
|
11.4. Lumet sulaa...
|
Kevät on tulossa ja lumet sulaa, vaikka meidän takapihalla on viellä toista metriä lunta (kasassa !). Tänään serkku Joona oli käymässä. Joonan kanssa pelailimme ja kävimme myös lumisotaa. Vaatteet olivat aivan läpimärkinä sen jälkeen. Hitaasti siis kevättä kohden mennään ja vietetään sitä ansaittua mäkihyppääjän kesälomaa. Lumet saisivat kyllä sulaa nopeammin, ehkä ne sulaakin sillä tänääkin oli lämmintä parhaimmillaan + 13 astetta. |
|
2.4. Kesää odotellessa
|
Alunperin meidän piti käydä hyppäämässä Taivalkoskella pääsiäisen aikana. Sää näyttää nyt sellaiselta, että tämän talven hypyt on hypätty ja harjoittelussa alkoi "kesäloma". Toukokuulla alkaa valmistautuminen ensi kauteen, joten nyt on aikaa kuukauden verran tehdä muita asioita. Taaksepäin katsoessa mennyt kausi meni tulosten puolesta tavoitteiden mukaan. Kesällä asetin tavoitteeksi 10 parhaan joukossa pysymisen sekä kauden päätavoitteiksi HS tai KLL:n kisassa viiden parhaan joukkoon sijoittumisen. Huomenna menemme mutkamäkeen Vuokattiin, jos rinteessä ei ole metriä enempää sohjoa. Toivottavasti lumet sulavat vauhdilla ja kevät tulisi kohisten. |
|
27.3. Kuilun kisat.
|
Lähdin vielä lauantaina kisaamaan Siilinjärvelle, jossa järjestettiin kauden päätöskisat. Kisassa olin viides, mikä oli ok sijoitus, sillä en päässyt mäen kanssa oikein sinuiksi. Onneksi tein siitä mäestä parhaimmat hypyt juuri kisassa, nimittäin harjoitushypyistä ei ole kerrottavaa. Tiistaina vielä käytiin seuranmestaruus kisat, hypättiin 60-mäestä ja kisa ratkottiin pituuksien perusteella, hopeasijan pokasin tuosta kisasta:). Kisat on tältä kaudelta kisattu ja nyt hypitään vielä mahdollisuuksien mukaan. Ja varmaankin mietitään ravitsemus juttuja uusiksi sillä kasvua tapahtuu ja harjoittelun tehoa luultavasti lisätään, niin täytyy vanhempien vähän ynnätä miten tuo tankkauspuoli saatais balanssiin kasvun ja harjoittelun ym, kanssa. Viimeaikaiset sairastelut osoittais tarkastelun tarpeellisuuden. |
|
21.3. KLL. Erikoismäen kisa. Suomen mestaruuus pronssia!
|
Aamulla herättiin vähän jälkeen seitsemän, minä ja kisavieraat. Petteri ja Margit Ranto, Sanni Tuomisto sekä coutsi Ville Vaaranmaa yöpyivät meillä. Olo oli tukkoinen, kuumetta ei viittinyt ees mitata. Äiti antoi kuumetta alentavaa lääkettä, söimme aamupalan ja ensimmäiseksi mäelle lähti Sanni ja Ville. Sitten Lähdettiin minä, Petteri ja Margit perässä. Olo oli ennen kisaa lääkkeen ansiosta muuten ok, mutta hieman oli jaloissa voimaton tunne, no se ei onneksi hypyissä näkynyt sillä molemmat kisahypyt hyppäsin 36metriä ja ne pituudet veivät podiumille, olin kolmas! Suomen mestaruus pronssia, oon tosi tyytyväinen. Loppurutistus harkoissa tuotti tulosta. Tähän on tosi hyvä päättää kisojen suhteen kausi. Nyt vaan hypitään (extremeä isoista) ja nautitaan. Ja tietysti ensin parannellaan tämä flunssa. Hyvä kisa, hyvä jatkaa tästä eteenpäin.. |
|
20.3.KLL. Yhdistetyn kisa
|
| Tänään kisattiin yhdistetyn kisa. Hypyt meni tosi hyvin, olin kolmantena. Mäkiosuuteen jäi mun kisa . Portaita torniin kiivetesssä tuntui sen verran pahalta olo, joten päätin hiihto-osuuden jättää väliin ja yrittää parantaa oloa, jotta pystyis osallistumaan huomiseen erikoismäen kisaan. Saas nähä kuinka käy... Lisäsin muuten muutaman kuvan ensimmäisen kisapäivän tekemisistä. Käy katsomassa.... |
|
KLL. 20.-21.3.2010. Kotikisat
|
Hiihtolomasta ja rippijuhlista on selvitty. Paluu arkeen ja mäkeen. Tällä viikolla olen käynyt mäessä joka päivä, sillä kauden päätöskisat kilpaillaan minulle jo tutuksi käyneessä mäessä. Hyviä ovat harjoitushyppyni olleet ja flunssaa lukuunottamatta (taas) kisaan hyvillä mielin. Kausi on tämän jälkeen pulkassa, mutta odotetaan nyt nämä kisat ennenkuin analysoidaan mitään..:) |
|
13.3.-14.3. Pohojalaaset juhulat
|
Olihan juhulat serkku-pojalla. Komiat oli menot kirkossa ja vielä komiammat menot oli juhulakalun kotona. Porukkaa oli ku pipua ja trahteeri oli pohojalaasittain niin, että pöyrät notku sen seittemää sorttia. Kiitosta vaan sinne Miilumäkeen, notta vieläki pitää sulatella. Syöminkien jälkeen menin kaverin luo yökylään. Olihan kiva nähdä pitkästä aikaa. Loppuilta kuluiki mukavasti ja yö tuli vastaan liian nopeesti. No, onneksi ehdittiin tehdä kaikkea kivaa ja tavat myös muitaki vanhoja kamuja. Sunnutaina aamupäivällä lähdettiinki sitten kotia kohti. Kotona oltiin neljän jälkeen ja arvatkaas minne meikä suuntas? Mäelle mentiin isän kans:) Hyppäsin putkesta, sillä siitä mäestä käydään KLL. mestaruuskisat ensviikon loppuna. Hypyt oli ok, ajoituksen kans pitää olla tarkkana. Huomenna onkin sitten kisojen tiimoilta lehdistötilaisuus, jossa mukana on kaikki kainuulaiset hyppääjät. Tällainen meno ja meiniki täällä. |
|
Loppuloman vietto
|
Hiihtoloma sujui mukavasti. Hyppämäs kävin tosi ahkeraan sekä hiihtämässä siskon kanssa ja pikkuveljen kanssa tuli peuhattua takapihan pienessä laskettelumäessä ja vielä Artun kanssa käytiin minari ja kelkkamäessä. Hypyt on ollu ihan kohtuu meininkiä. Huomenna lauantaina mennään pohjanmaalle Juho- serkun rippijuhlille, Nurmoohin:) Sitten kun juhlat on juhlittu, niin meen entisen luokkakaverin luo yökylään ja tapaan varmaan muitakin enitisiä luokkalaisia. Näin jatkuu loppuviikko myös mukavissa merkeissä..täältä tullaan pohjanmaa!! |
|
07.03.10 Hiihtoloma alkoi
|
| Hiihtoloma alkoi harjoitusten merkeissä. Eilen ja tänään kävimme kotimäessä K60 ja hypyt olivat ihan hyviä. Tänään hyppäsin lopputreenin puomilta 3, kun pari puomia ylempää jouduin tuomaan hypyn alas ja silti se meni yli K-pisteen. Nyt hyppäämiseen on löytynyt rentous. Laiton tuonne mediaosastolle muutamia hyppykuvia näin hiihtolomaviikon kunniaksi. Loppuviikosta olemme menossa pohjanmaalle rippijuhliin ja saatan lähtä ennen sitä käymään Jyväskylässä Linda-siskon kanssa. Hän tuli Kajaaniin tänään ja on lähdössä kotiin keskiviikkona. Katsotaan nyt mistä meikä itsensä löytää, kun loppuviikko koittaa. Tarkoitus on kuitenkin harjoitella ja ulkoilla tavallista enemmän ja tietysti pelata! Ostin eilen uuden pelin! |
|
Lieksa, Hopeasompa 10.sija.
|
Lieksassa käytiin tämän vuoden Hopeasompa kisa. Lauantaina oli yhdistetyn osuus, lähdin ladulle seitsemäntenä ja lopullinen sijoitus oli 18. Hiihto-osuuteni hiihdin en niinkään verenmaku suussa, vaan pääasiana osallistuminen. Sunnuntaina oli erikoismäen vuoro. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin viidentenä, mutta lopullinen sijoitus oli 10. sija. Tavoitteeni täyttyi, eli olla kymmenen parhaan joukossa. Vähän jäi kaivelemaan se viides sija..no tästä jatketaan pikku hiljaa. Tätä kirjoitettaessa tämä jätkä on leirikoulussa ja aikoo nauttia:) torstaista eteenpäin jatkuukin sitten treenit. |
|
20.2.2010 Treenejä, harjoituksia, treenejä...
|
| Päasiassa olen hypännyt Kajaanin K-60 mäestä. Hyppyä on haettu ja kokeiltu kaikenlaisa asioita. Eilen kävimme putkessa ja sieltä se löytyi. Tänään isossa mäessä hyppy toimi hyvin ja kakkospuomilta tulin ihan hyville mitoille. Tästä taas jatketaan. Nyt olen myös saanut tehtyä muutaman viikon kunnollisia fysiikaharjoituksia, joten senkin puoleen on kiva jatkaa... |
|
10.2.-13.2. Harkkoja ja hiihtoa
|
| Keskiviikkona kauppareissun jälkeen ajeltiin hieman koko porukan kanssa, kuinkas ollakaan ajelimme mäelle päin:) Siellä oli Jesse ja Juho, jotka olivat menossa hyppäämään. Ei tarvinnu poikien pyytää kun kerran ja meikä oli valmis mäkeen. Keli oli mitä parhain. Hypyt oli mukavan rentoja ja muutenki mieninki oli kiva. Torstaina oli sitten viralliset harkat, välillä meinasin keulan "räjäyttää", mutta siitä huolimatta oon tyytyväinen hyppyihin. Eilen perjantaina oli koulussa liikunnallisesti aktiivinen päivä, kotona tein vielä fysiikkaharjoitukset. Tänään lauantaina taas kotimäkeen ja illalla pidetään pojille peukkuja!! |
|
8.-9.2.2010. Sää normi, terveys normi.
|
Viikko alkoi mukavasti. Ei tautia ja keli ok.Maanantaina kävin Artun kans hiiihtämässä. Kyllä oli hyvä olo hiihdon jälkeen. Tänään oli hyppyharkat, hyppyihinkin olin tosi tyytyväinen. Hyppäsin uusilla suksilla ja ne tuntui hyviltä. Hyppyjen jälkeen kävin vielä hiihtämässä , pitkästä aikaa taas pystyy nauttimaan tekemisestä.. |
|
6.2.-7.2. Kitee
|
| Kiteelle mentiin lauantaina, kun isän työvuoro päättyi. Ehdin hyvin mäkeen harjoittelemaan. Hypyt oli osittain hyviä. Kiteen mäen profiili on sellainen, että siinä pitää keulan jälkeen heti olla hereillä, muuten kiillottaa kumpua. Jos on paljon hyppiny isosta mäestä, niin pääsi hyvin mitoille. Itsellä mitat kisapäivänä riitti 15. sijaan. Kaksi kisaa jäljellä ja armoton reeni vaan päälle ja tsemppihenki, siinä resepti:) |
|
31.1.-5-2. Jatko-osa, tautinen viikko..
|
| Viikonloppuna tuntui, että tauti antoi periksi. Menin sunnuntaina kaverin kanssa laskettelemaan. Mäestä päästyäni kurkku oli melkoisen kipeä, kuumemittari taas kainaloon eikä meikpoika mennyt kouluun maanantaina eikä tiistaina. Kurkku oli ihan sairaan kipee:( Keskiviikkona tauti antoi periksi ja menin kouluun. Torstaina oli koulujen väliset uintikisat joihin otin osaa. Sieltä pääsin, niin pääkipu yltyi niin kovaksi että piti opksentaa, voi surkeus! Kotona lepäilin ja sitten kuuden aikaan pääsin sentään mäkeen kokeilemaan miltä se mäkihyppy tuntui melko pitkän paussin jälkeen. Viimeinen hyppy oli hyvä. Tänään, eli perjantaina käyn vielä mäessä ja huomenna mennäänkin Kiteelle. Toivottavasti taudit on nyt sairastettu ja pystyis harjoittelemaan niinkuin kilpailukaudella kisojen välis tulis tehä. Tällästä se vaan on välillä. |
|
25.1.-29.1. Tautinen viikko.
|
Maanantaina oli puolentoista tunnin fysiikkatreenit, jotka isä piti. Kajaani-halli oli paikka jossa harjoittelimme. Illalla olo oli jo kurja, mutta ei lämpöä joten aamulla kouluun. Tiistaina, koulusta kotiin päästyäni tunsin olon just niin kurjaksi, kun flunssaan sairastuva voi tuntea. Lihaskipua ja vilunväristyksiä. Kuumemittari kainaloon ja se oli sitä myöten selvä ei illan hyppyharjoituksia.Siinä se loppupäivä meni..sitten iltapala ja nukkumaan, eikä jäbä mee aamulla kouluun. Eikä kyllä menny seuraavana päivänäkään. Tänään, pääsin kouluun ja illalla kävin mäessä, neljä hyppyä tehden.Se oli lähinnä kokeilua tässä kunnossa ja tässä pakkasessa. Kurkku on edelleen arka ja ääni välillä kadoksissa, mutta eiköhän tämä tästä. Näin mennään nyt. |
|
22.1.-23.1.2010. Perhe goes to Jyväskylä.
|
Jyväskylä oli perjantaina tähtäimessä, lumisesta Kajaanista lähdettyämme. No, matkahan taittui yhtä mukavasti, ku aina ennekin(vai sittenkään:)) Perille päästiin n.kl.16.00 ja heti mäkeen. Hypyt oli sellasta ok meininkiä, jos ei varpaiden palelemista lasketa lukuun, mutta se oli varmaan kaikkien ongelma. Harkkahypyt hypättiin, jonka jälkeen käytiin syömäs ja sitten mentiin isosiskon ja sen poikakaverin, Jarkon luo yöksi. Pää oli illalla kipeä, mutta helpotti onneksi ennen nukkumaan menoa. 23.1. Aamulenkki ja aamupala ja sitten mentiinkin taas mäkeen. Muutama hyppy ennen kisaa. Sitten koitti itse kisahypyt. Hyppäsin niin, kuin rahkeet riitti ja ne riitti 13. sijaan. Tästä jatketaan ihan hyvillä mielin. |
|
20.1.2010 Hyppy alkaa taas kulkea
|
| Tänään olin kotimäessä, kuten olin eilenkin. Sen lisäksi kävin Pöllyvaarassa hiihtämässä Nyt olen alkanut taas saada hyppyn toimimaan. Pienemmässä mäessä se on toiminutkin, mutta sen siirtämisessä isompaan mäkeen on ollut hieman teknisiä hankaluuksia. Eilen hypyt onnistuivat melkein kaikki ok ja tänään piti jo laskea lähtöpuomia. Nyt tuntuu todella mukavalta, kun tiedän miten homma toimii. Mäkihypyssä välillä kaikki on kiinni niin pienistä asioista. Huomenna vielä omaan mäkeen harjoittelemaan ja perjantaina sitten Jyväskylään. |
|
11.1.-15.1.2010 Kotimäessä harjoittelemassa.
|
Kotimäessä on harjoiteltu keskiviikkoa lukuunottamatta koko viikko. Isossa mäessä hyppyjä on kertynyt kivasti. Hypyt on ollu ihan ok, sellaista perustekemistä. Viikon päästä suunnataan Jyväskylään. Nuoriso-cupin kolmas osakilpailu käydään siellä.
|
|
8-9.1.2010 Lahden nuorisocup
|
Perjantaina pitkän automatkan jälkeen Lahdessa tein 5 hypyn harjoituksen. Hypyt olivat hyviä, joten hyvin nukutun yön jälkeen lähdin kisaan luottavaisin mielin. Lahden kilpailu meni kohdaltani hienosti,sillä olin viides ja hypyt onnistuivat hyvin. 14-sarjassa pääsin ensimmäisen kerran mitaleille! Nyt harjoitukset jatkuvat kotimäessä, jossa iso mäki on saatu lumeen. Sääennusteet ovat luvanneet hieman lauhempia kelejä joten toivottavasti nyt saamme kunnon harjoitusjakson. |
|
3.1.-5.1.-2010.
|
Mäessä on tullut käytyä sunnuntaita lukuunottamatta. Vuokatissa oltiin hyppimässä maanantaina ja hyppyjen jälkeen mentiin vielä Vuokattihalliin salitreeneihin. Muutoin olenkin ollut omassa mäessä hyppimässä. Perjantai aamuna lahdetään Lahteen. Nuoriso-cupin toinen osakilpailu käydään karpalonmäessä. Päivittelen kuulumisia sitten sieltä. |
|
2.1.09. Toisenlaiset sukset jalassa.
|
Tänään oli mäkihypystä vapaapäivä. Mentiin Vuokattiin laskettelemaan, minä, Juho, Sanna sekä Joona-serkku Sotkamosta tuli mukaan. Pakkasta oli 21 astetta, joten kirpakka sää oli lasketella. Kolme tuntia kuitenkin veivattiin mäessä, välillä käytiin lämmittelemässä. Huomenna olis tarkoitus taas mennä omaan mäkeen hyppimään. Siitä sitten tuonnempana. |
|
1.1.2010. Hyvää uutta vuotta!!
|
Kuopion reissun jälkeen olen käynyt omassa mäessä harjoittelemassa sen jälkeen, kun korvatulehdus parani. Tekniikkaa hiotaan ja siihen tarkoitukseen oma mäki on paras vaihtoehto. Hyppyjä onkin kertynyt ihan mukavasti. Joulun ja uuden vuoden juhlatkin tuli juhlittua. Lisäksi saatiin mieluisia vieraita uuteen kotiin. Isoveli tuli uudenvuoden viettoon tyttöystävänsä kanssa. En ollut nähnyt Juhoa yli kolmeen kuukauteen, sillä hän oli opintomatkalla Nepalissa ja Sanna oli Etiopiassa. Saatiinhan eksoottisia ja mielenkiintoisia tuliaisia. Vuosi 2010 alkoi osaltani hyppyjen merkeissä,kävin aamupäivällä hyppäämässä. Tästä jatketaan uusin kujein.. |
|
19.12.09. Kisakauden aloitus
|
Kuopiosta alkoi tämän kauden kisaputki. 14-vuotiaat on sarja jossa kisaan seuraavat kaksi vuotta. Sijoitukseni Kuopiossa oli 12. Seurakaveri Arttu sijoittui hienosti kolmanneksi. Seuraava kisa käydäänkin Lahdessa tammikuussa. Joudun pitämään muutaman päivän hyppypaussin, sillä eilen sain lääkekuurin korvatulehdukseen. Pari päivää lepoa ja mäkeen heti, kun lupa heltiää. Huomenna alkaa joululoma, sitä odotellessa.. |
|
29.11.- 6.12.09 Hei hulinaa
|
| Melkoista vauhtia on viikko edennyt. Rukan kisoista tultuamme alkoi muutto uuteen kotiin Kajaanin Kättöön. Alkuviikko meni sitä touhatessa. Tiistaina olin kuumeessa maanantaina saadun sikapiikin vuoksi ja torstaina lähdimme leirille Taivalkoskelle, jossa olimme tähän päivään saakka. Leiri meni ihan hyvin. Kehitystä tapahtui ja sain hyppyihin varmuutta. Taivalkoskella tein lumelta yli 60 hyppyä. Ensi viikolla olisi tarkoitus päästä hyppäämään Vuokatissa, joko vaaran mäestä tai sitten opiston mäestä. Katsotaan nyt minkälaiset ovat kelit. |
|
27.11.09 Rukan maailmancup
|
Täällä olen vesisateessa, tunnelma oli muuten hieno, mutta hyppyjen katsomispaikka oli vähän outo. Suomen joukkueeseen olisi kuulunut ilman muuta Janne Happonen. Harjoituksissa hyppy ei toiminut joukkueeseen valittavalla tavalla. Eilen hän sai uuden jäykemmämmän suksiparin Elanilta ja sen jälkeen hyppy lähti kulkemaan. Uskon, että jatkossa on odotettavissa parempia suorituksia. Joukkuekisa meni suomen osalta ihan hyvin, sillä huonomminkin olisi voinut mennä Tunnelma maailmancup avauksessa oli ihan hyvä, huomista hyppyjen katsomispaikkaa pitää saada paremmaksi (ehkä isä auttaa).... huomenna jännitetään lisää.... |
|
26.11.2009 Vettä, pimeää ja lämmintä
|
| Rukan reissun jälkeen ei mäkee ole ollut asiaa. Taivaalta on tullut pelkkää vettä ja loputkin lumet ovat menneet. Tulevana viikonloppuna olemme talvisissa maisemissa Rukalla, mutta tällä kertaa on tarkoitus seurata MC-avausta. Eli nähdä komeita hyppysuorituksia ja ehkä tavata muutamia nimimiehiä. Rukalle lähdemme huomenna. Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona tein fysiikkaharjoitukset ja venyttelyt. Tänään harjoitukset jäivät väliin, sillä vatsassa väänti siihen malliin että vietin lepopäivän. Mäkeen pääsen varmuudella ensi viikolla, jolloin torstaina Taivalkoskella alkaa leiri. Näin mennään tällä hetkellä. Sunnuntaina muuten alkaa muutto uuteen kotiin. Jotta sellaista.... |
|
22.11.09 Rukan valloitus
|
| Mielenkiintoisia hetkiä on eletty mäkihypyn parissa. Tuon Taivalkosken reissun jälkeen pääsin taas Vaaran K-90 mäkeen. Teimme suksiin muutamia huoltoja mm. säädimme painopistettä (kiitos Tuomaksen huomion !!!). Rukalla hyppy kulki hyvin ja taspaino hypyssä oli kohdallaan. Viikonloppuna oli tarkoitus mennä Taivalkoskelle iskän kanssa, mutta vesisade pilasi reissumme - tai sitten ei! Teimme päivän reissun Rukalle ja siellä hyppäsimme kaksi harjoitusta K-64 mäestä. Hyppyfiilinki jatkui samanlaisena kuin se oli ollut Vaaralla. Sää Rukalla oli hieno. Talvi oli parhaimmillaan ja luonnonlunta oli arviolta tuollaiset 25-30 senttiä. Tuulta ei ollut lainkaan, joten... Suomen suurin hyppyrimäki odotti uusia valloittajia. Keräsen Jessen kanssa menimme pitkän harkinnan jälkeen HS-142 mäen hissille ja siitä ylös. Hieman jännitti - tai aika paljon! Ensimmäinen hyppy Suomen suurimmasta ja ei kun ylös uudelleen. Tein kaikkiaan 5 hyppyä ja pisin oli 90 metriä. Seuraavaksi kerraksi jää tavoiteltavaa, sillä se 100 metrin raja ei ole enää kaukana. |
|
14.-15.11.09. Ensilumenleiri, Taivalkoski
|
Perjantai-iltana meille saapui Petteri ja Margit Seinäjoelta. Ilta sujui nopeasti, sillä menimme aikaisin nukkumaan, koska aamulla meillä oli herätys kuudelta. Matkaan päästiin lähtemään vähän ennen seitsemää. Ennen kymmentä saavuimme perille ja niin tuli pian seurakaverit, Arttu, Jesse ja Juho. Aloitettiin hypyt 50 m mäestä. Taisin seitsemän hyppyä tehdä 50m ja sitten siirryin 70m mäkeen. Kolme hyppyä isosta ja sitten mentiinkin mökille ruokailemaan. Pidetään puolentoista tunnin paussi ja sen jälkeen taas mäkeen. Lisää tuonnempana. Margit kuvasi hypyt ja mökissä hyppyjämme kommentoi äiti ja Margit, saas nähä..no, molemmilla on 1-tason valmentaja koulutus, että ei kai kommentit ihan mehtään mee:) 14.11.-iltaharkat. Päivän saldo 28 hyppyä! Hyppyjen suhteen mukava päivä. Niin, ja tapasin hyppykavereita. Melkein naapurin, Jerryn, entisestä kotikaupungista sekä Vöyrin poikia ja Haukiputaan poijat, Joonas ja Jaakko. Äidit pärjäsivät hyppy kommenteissaan hyvin, no, kyllä meidän hyppyjä päivän aikana katsoi myös Eero ja Virtasen Tuomas. Mukavaa vaihtelua, kun moni kommentoi hyppyjä. Kaikenkaikkiaan hyppyjä tuli viikonlopun aikana 39. |
|
08.11. Sairasta aikaa
|
Syyslomaviikon jälkeen pääsin mäkeen vielä kahdesti. Nyt odotellaan lumen tuloa ja tehdään fysiikkaharjoituksia, jos flunssa tai muu sellainen ei sitä estä. Viime päivät olen ollut sängyssä. Olo on ollut välillä tosi heikko ja kuumetta on ollut jonkin verran. Nyt tuntuu paremmalta eikä ole enää lämpöä, toivottavasti sairastelu ei enää jatku. Eilen ja toissa päivänä olimme Seinäjoella, jossa oli Ukkimme hautajaiset. Ukki pääsi pitkän sairauden jälkeen ikuiseen uneen Mummin viereen. Seinäjoella oli muuten eilen melkein täysi talvi, sillä lunta oli tullut 15 senttiä. Lähtiessämme siltä kohi Kajaania taivaalta tuli silkkaa vettä, joten taisi sekin talvi olla vain muutaman hetken mittainen. Tänään en vielä tee harjoituksia, mutta huomenna tai tiistaina taas jatketaan. Jalkselta tuli uudet hyppykengät, kun edelliset ovat jääneet pieniksi. Suuret kiitokset sinne Jalasjärvelle. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus päästä lumelle Taivalkoskelle kokeilemaan uusin hyppykenkiä ja tietysti uusia suksia. |
|
25.10. Mäessä ja vapaalla
|
| Syyslomaviikko on lopuillaan ja huomenna taas kouluun. Tällä viikolla kävin mäessä torstaina ja eilen lauantaina. Eilen illalla olimme iskän kanssa myös keilaamassa. Pelit meni 1-1. Iskä voitti ensimmäisen ja meikä toisen pelin. Tänään kävin lämmittelylenkillä ja tein venyttelyt. Ensi viikolla olisi tarkoitus päästä vielä mäkeen ainakin tiistaina ja torstaina. Saas nähdä miten käy.... |
|
21.10. Vapaata ja syyslomaa
|
| Tänään vietin vapaapäivän, kun kerran on syysloma. Illalla toki venyttelin, mutta muuten päivä meni pelaillessa tietokoneella ja Artun kanssa pelatessa lautapeliä. Huomenna aamupäivällä mäkeen ja sen jälkeen kuviot ovat vielä auki. Sellaista siis tänään. |
|
20.10. Mäkiharjoitus Kajaanissa
|
| Tänään pääsimme sittekin mäkeen, vaikka letkut ja muut kesämäkivarusteet oli viikonlopun aikana järjestetyissä talkoissa riisuttu pois. Ylämäkeä kasteltiin kastelukannuilla ja saimme tehtyä yhteensä 7 hyppyä. Hypyt paranivat loppua kohden ja muutenkin harjoitus oli onnistunut. Saa nähdä pääsemmekö torstaina mäkeen. Ainakin nyt sääennusteet näyttävät siltä, että päästään. |
|
19.10. Salitreeni syysloman tapaan
|
| Tänään oli saliharjoituksen aika. Teimme normaalit lämmittelyt, eli kiersimme kaupunginlahden ympäri hölkäten ja tehden muutamia vetoja. Varsinainen harjoitus olikin sitten lomailuhengessä hypättyä rullamäkeä. Nousevalla keulalla ja muutenkin extrem-hengessä toteutettua. Kivaa oli Artun ja Jessen kanssa. |
|
18.10. Kolmas leiripäivä
|
| Aamulla teimme normaalin lenkin ja taivaalta tuli lunta tai oikeasti se taisi olla räntää. Aamupalan jälkeen menimme mäelle ja nehän olivat ihan lumessa. Odottelua hetki, jotta lumi sulaisi ja ylämäet saataisiin hypättävään kuntoon. K90 mäessä oli jo eilen 60 metrin kohdalla muovit irronneet ja teräksinen alusverkko törrötti sieltä siihen malliin, että se oli hyppy kiellossa. Tosin venäläiset kiipesivät yli suljetun oven ja hyppäsivät muutaman hypyn. Itse tein 4 hyppyä K64 mäestä. Hypyt olivat parempia kuin edellisenä päivänä, mutta niin olivat myös vastaiset tuulet. Teknisesti hypyt toimivat ja pientä viilausta jäi seuraaviin harjoituksiin, jotka ehkä ovat lumella. Meidän piti tehdä pitkä harjoitus, mutta lumiolot aamulla ja kylmä tuuli pitivät siitä huolen, että sain hypättyä 4 hyppyä suunnitellun noin 10 sijaan. Illalla oli vielä pitkä ja raskas kotimatka, joten yöuni maittoi. |
|
17.10. Toinen leiripäivä
|
| Tänään oli kaksi mäkiharjoitusta ja hyppyjä tuli yhteensä 10. Pääsimme mäkeen suunniteltua myöhemmin, koska ennusteet lupasivat lunta ja pakkasta. Eka harjoitus oli toista parempi. Kaikki hypyt olivat kuitenkin ihan ok. Illalla teimme vielä pitkät venyttelyt. Niin ja kävimme tietysti saunassa ja uimassa. Sellaista tänään ja huomenna on aamulenkki 8:lta. |
|
16.10. Eka leiripäivä Lahdessa.
|
| Tulimme Lahteen tänään. Lähtö oli suksikopilta 7.30. Teimme tänään yhden hyppyharjoituksen. Viisi hyppyä ja ne hypyt oli ihan ok, joissa ajoitus oli kohdallaan. Meillä oli myös testit ja illalla vielä uuden hyppypuvun mittaukset. Pukua aletaan valmistaa viikon kuluttua ja sillä on tarkoitus hypätä tulevan talven kisat. Mukavaa on ollut. Huomenna aamulla on herätys 9.30 ja aamulenkin jälkeen aamupala ja sitten mäkeen tuossa 11 aikaan. Sellaista siis tänään. |
|
15.10. 09. Kaveri Seinäjoelta
|
Mäkihyppykaveri, Petteri Ranto, Seinäjoen hiihtoseurasta tuli luoksemme syysloma vierailulle äitinsä kanssa. Siellä, kun loma on viikkoa aikaisemmin. Oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa. Sukset oli tietysti mukana. Omaan mäkeen mentiin ja Kuisman Antti oli valmentamas. Putket oli jäässä. Latuja yritettiin jäädyttää, mutta se ei ihan onistunut. Vauhti oli välillä aika hidas,se ei kuitenkaan haitannut meidän hyppyjä. Kuusi hyppyä hypättiin ja ihan hyvin meni. Huomenna on aikainen herätys, sillä Pätärin Kari poimii mut ja Artun n.7.30 kyytiinsä ja reissataan kohti Lahtea. Siellä on valmennusryhmän leiri sunnuntaihin saakka. Seuraavat kuulumiset sitten sieltä. |
|
13.10. Vihdoinkin mäkeen
|
Eilen teimme perinteisen maanantaiharjoituksden Kajaani-hallilla ja tänään pääsimme mäkeen. Vieläkään ei vettä saatu, mutta ylämäen latu jäädytettiin kastelukannun avulla. Keli oli todella nopea. Huomenna pidän vapaata ja torstaina mennään taas hyppäämään. Tällä viikolla on leiri Lahdessa. Se alkaa perjantaina ja kestää sunnuntaihin saakka. Toivottavasti siellä pääsemme mäkeen ja isompaan mitä on tämä meidän mäki. Näin mennään tällä viikolla. |
|
11.10. Talvi tekee tuloaan
|
| Talven merkit ovat ilmassa. Tänään kävimme mäellä, mutta nyt olivat putket jo niin jäässä ettemme saaneet vettä mäkeen. Tällä kertaa totesimme tilanteen ja tein korvaavana harjoitteena tunnin hyppelylenkin. Torstain jälkeen vietin kaksi lepopäivää koska tuntui siltä, että nyt on hyvä pitää hieman vapaata. Ensi viikolla etenemme taas päivä kerrallaan. |
|
8.10. Hyppyjä jääladulta
|
| Tiistaina pääsimme mäkee, samoin tänään. Keli oli todella hyvä, sillä sen verran oli kylmää että pellilatu jäätyi kastelusta. Ihan hyviä hyppyjä. Nyt mennään mäkihypyssä päivä kerrallaan ja katsotaan päästääkö mäkeen. |
|
5.10.2009 Kuivatreeneissä hallilla
|
| Tänään oli koulussa korista ja voimistelua. Illalla oli vielä kuivaharjoitukset Kajaanihallilla. Kaikkiaan tuli tälle päivälle liikuntaa 3,5 tuntia, joten nyt uni maittaa. Huomenna olisi tarkoitus mennä kotimäkeen, jos sää sen sallii. Ainakin nyt illalla satoi lunta ja räntää, joten katsotaan onko huomenna maa valkoisena. |
|
28.9.-3.10.2009 Testejä ja hyppyjä
|
Maanantaina oltiin Vuokatissa testeissä. Hyvin meni testit, joillakin osa- alueilla tulokset paranivat.
Tiistaina oltiin omassa mäessä, josta kolasimme ennen hyppyjä lumet pois. Aamulla nimittäin oli maa valkea, kun heräsin.
Keskiviikkona oltiin Vuokatissa hyppäämässä ja siellä iski kunnon raekuuro niin, että mäki oli valkoinen ja erittäin vauhdikas sen jälkeen:) ja torstaina oli taas vuorossa oma mäki, jälleen lumet ensin pois mäestä. Hypyt on tällä viikolla olleet hyviä.
Ja tänään lauantaina meinattiin mennä Vaaranmäelle hyppäämään, mutta ei päästy, niinpä mentiin k-32 hyppimään. Tarkoitus olisi vielä päästä mäkeen noin kuun puoliväliin saakka. Lahdessa on valmennusryhmän leiri parin viikon päästä, että sinne saakka ainakin hypätään. |
|
27.9.09 Vihdoin mäkeen
|
| Eilen tuuli puhalsi sen verran kovaa etten mennyt mäkeen. Tänään keli oli tuulen puolesta sopiva seitsemään hyppyyn. Vettä satoi koko harjoituksen ja hyppyhaalari oli tosi märkä. Hypyt olivat hyviä ja pisin hyppy oli 65 metrin luokkaa. |
|
26.9.09. Hyppyjä odotellessa
|
Tänään alkoi Rukan leiri. Hyppäämään vaan ei päivällä päästy, tuuli piti siitä huolen. Jalkapallon peluuta ym. oheisharjoitteita tuli tehtyä. Saas nähä päästäänkö iltapäivällä mäkeen. Palataan asiaan, kun on kerrottavaa.. |
|
22.9.Hyvä meininki.
|
| Kotimäessä pidettiin harkat. Antti oli vetovuorossa. Kuusi hyppyä ja meininki oli taas hyvä. Torstaina vielä kotimäkeen ja sitten onkin vuorossa Rukan leiri.. |
|
19.9. Hypyt pelittivät taas
|
Tänään oli jälleen harjoitusten aika. Keskiviikkona oli ponnistuksen ajoituksen kanssa ongelmia, mutta tänään oli toinen tilanne. Hyviä hyppyjä ja muutenkin tekeminen tuntui helpolta. Tästä jatketaan... |
|
13.9. 2009. Lepopäivä.
|
| Niinhän siinä kävi, flunssa iski. Mäkeen ei menty. Näin tällä kertaa. |
|
7.9.-12-9- 2009. Rukan kuulumiset.
|
Leiri pidettiin ja kotiin Kajaaniin on saavuttu.Se tarkoittaa, että arki on alkanut ja normaali rytmin mukaan taas mennään. Maanantaina oli kuivaharkat, joissa teimme taitoharjoitteita. Tiistaina mäki, jossa meitä valmensi Antti Kuisma. Torstaina taas mäkiharkat ja silloin vetovuorossa oli Ilkka Jylhänkangas. Lauantaiaamuna lähdimme Rukalle. Ensimmäisen kerran Ruka avautui meille harmaana. No, niin minäkin,- kunnon suhteen. Hyppäsin hyvin kolme hyppyä. Kaikki kolme hyppyä oli tasapainoisia ja rauhallisia, mutta sitten uupui hyppääjä. Jätin hypyt siihen. Katotaan, mitä huominen tuo tullessaan, tuleeko hypyistä mitään. Nyt levätään.. |
|
Leiriltä..
|
Torstaina puoliltapäivin saavuin Vuokattiin. Pikkuhiljaa kaikki leirille osallistujat saapuivat paikalle. Mukana leirillä itseni lisäksi oli, Leevi Hyrkäs, Jarkko Määttä, Marcus Torni ja Leevi Mutru. Ohjelma koostui lajiharjoitteista, peleistä,sekä teimme fysiikkatestejä, venytyshuoltoa ja Kari piti meille ravitsemus luennon ym, muuta monipuolista toimintaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuin leirille. Omasta puolestani voin sanoa, että tosi mukavaa oli. Hyvä yhteishenki ja toimintaa riitti. Hyppyjä kertyi Vaaran mäestä ja myöskin K-32 mäestä viimeisenä päivänä, jolloin kävin viimeistelemässä hyppyni pienen mäen kuosiin. Kaiken kaikkiaan hyvä, antoisa leiri ja hyvä porukka! |
|
3.9.-6.9. Leiri Vuokatissa
|
| Huomenna alkaa hiihtoliiton valmennusryhmän leiri. Sieltä raportoidaan, kun ehditään. Täällä Kainuussa meillä on tällä hetkellä valmennusasiat hyvällä mallilla. Meillä on käytössä Vuokatin urheiluopiston kaksi ammattivalmentajaa, Antti Kuisma, joka on yhdistetyn maajoukkueen entinen urheilija sekä Ilkka Jylhänkangas, joka on Kanadan yhdistetyn päävalmentaja. Sekä itselläni vielä Pätärin Kari, joka valmentaa meitä hiihtoliiton valmennusryhmän junnuja. Tällä saralla asiat ovat hyvällä mallilla. Kainuussa viihdytään:) |
|
18.8.-30.8. Haipakkaa..
|
Ollaan perheen kanssa menty sellaista vauhtia, että rupeaa jo itseäkin hirvittämään. Pohjanmaalla on rampattu viimeisiä tavaroita hakien niin tiuhaan, että meidän uskollinen pakettimersu sanoi viimeisellä reissulla sopimuksen irti ja hyytyi neljäsataa metriä ennen kotipihaa...sunnuntai-illalla kymmenen aikaan. Ei auttanut, kun hinata hondalla, se kun jätti Kajaanin ABC.n lievään ylämäkeen huoltoasemalle mentäessä. Onneksi hinattavaa matkaa ei ollut paljon, sillä se jätettiin siihen korjaamon pihaan. Ja, kun vaihtoehtona oli n.315km matka, jonka välille mihin tahansa se olisi voinut hyytyä. No, nyt on vanha koti täysin meidän tavaroista tyhjä, eikä sinnepäin tarvitse ainakaan sen takia lähteä hetkeen aikaan. Nyt voi taas keskittyä täysillä olennaiseen, eli siihen hyppäämiseen. Kävin tässä välissä vaarallakin hyppäämässä ja omassa mäessä. Hyppy rupeaa viilautumaan ok-suuntaan, kunhan maltan ajoituksen kanssa. Tarkempaa selontekoa tästä eteenpäin hyppyasioiden tiimoilta. |
|
17.8.-18.8. Salissa ja mäessä
|
| Maanantaina olivat taas saliharjoitukset ja tänään tiistaina harjoitukset omassa mäessä. Tänään tulivat myös uudet sukset, tai siis minulle uudet sukset. Nyt päätimme kokeilla Fischereitä. Ihan hyvältä suksi tuntui. Se oli hieman vakaampi kuin Atomic. Suksi tuli hypätessä rauhallisemmin vastaan. Enemmän on varmasti kerrottavaa, kun pääsen isompaan mäkeen... |
|
13.8.-16.8. Koulu alkoi ja leireilyä Rukalla
|
| Torstaina alkoi koulu, joten kesälomat on nyt vietetty. Perjantaina lähdimme Rukalle, jossa oli harjoitukset leirityyliin. Kahden päivän aikana hyppyjä kertyi K65-mäestä kertyi 25. Pisimmät hypyt kohdallani olivat 65-66 metriä. Hyppäämisen ohella kävimme myös Kuusamo-tropiikin kylpylässä, jossa myös yövyimme. Ensi viikolla saan uudet sukset ja samalla merkki vaihtuu Fischeriksi. Miltä suksi tuntuu, siitä myöhemmin.... |
|
12.8. Vapaata ja lentistä
|
| Koulu alkoi ja se siitä.....!!!!! Tänään vietin lepopäivän. Tosin Artun kanssa pelattiin hieman lentistä ja illalla tein vielä lihashuollon. Mutta muuten vietin lepopäivän pelaillen ja...... Huomenna mennään mäkeen ja t i e t y s t i kouluun.... |
|
10-11.8. Saliharkat ja mäkiharkat
|
Tänään oltiin taas mäessä ja eilen olivat vuorossa maanantaiseen tapaan saliharkat. Mäessä kävimme kuusi kertaa ja hypyt olivat ihan hyviä. Ilmalennossa on vielä tehtävää, mutta tänään saatiin hyvä tunnelma myös siellä. Ensi viikolla saan uudet sukset. Nyt vaihdetaan merkkiä ja kokeillaan miltä Fischerit tuntuvat. Huomenna vietän vapaata ja torstaina mennään taas kotimäkeen. Viikonloppuna menemme Rukalle, jossa on tarkoitus tehdä ainakin kolme harjoitusta K64-mäestä ja hieman lillutella kylpylässä. |
|
7-9.8. Kuivatreeniä, mäkitreeniä ja lepoa
|
| Perjantaina tein kaksi kuivaharjoitusta ja lauantaina kävimme Rukalla, jossa tehtiin myös kaksi mäkiharjoitusta. Ihan mukavasti meni harkat. Hyppäsin pisimmillään 66 metriä, joka on pisin 60-metrisestä hypätty hyppyni. Harjoituksissa oli mukana myös Taipaleen Severi Jyväskylästä. Heidän perheensä oli kesäloma- ja harjoittelureissulla Kuusamossa. Severin kanssa kävimme myös kesä-pulkkamäessä, jossa otimme kiinni melkein kaikki edellä lähteneet. Mukavaa oli. Kolmen kovan treenipäivän jälkeen tänään on ollut vapaapäivä ja huomenna taas menemme Kajaani-hallille kuivaharjoituksiin. Lämmintä on riittänyt. Tänään oli hellepäivä ja Artun kanssa olimme heidän mökillä. Uitiin ja heitettiin keppiä ja muutenkin nautittiin lämpimistä keleistä. |
|
6.8. Mäessä ja Vimpelin urheilukentällä.
|
| Aamupäivällä kävin mäessä ja teimme 4 hypyn harjoituksen. Ihan hyviä hyppyjä ja varsinkin toinen hyppy oli tosi hyvä. Ajoituksen kanssa on hieman tekemistä. Muuten hyppy on teknisesti ihan ok. Iltapäivällä olimme Vimpelin urheilukentällä jossa tein loikka ja aitaharjoituksen. Kaikkiaan treeniä tuli kolme tuntia. |
|
4-5.8. Lepopäivä
|
| Tänään keskiviikkona on lepopäivä. Joka tuli tarpeeseen. eilen tiistaina teimme kaksi mäkiharjoitusta ja hyppyjä tuli 12. Lämmin sää pitää huolen siitä, että nestettä kuluu ja puku on märkä. Huomenna olisi taas kahden harjoituksen päivä. |
|
2-3.8. Mäessä ja Kajaanihallissa
|
| Sunnuntaina kävin kotimäessä. Hyvä hyppyharjoitus. Tänään maanantaina olimme taas Kajaani-hallissa kuivatreeneissä. Kajaani-hallin avautuminen tietää sitä, että syksy on alkanut tai ainakin loppukesä. Vielä runsas viikko kesälomaa ja sitten kouluun. |
|
1.8. Mäkitreenit kotimäessä
|
| Tänään olivat vuorossa mäkiharjoitukset kotimäessä. Oli kesän paras hyppyharjoitus. Nyt sain tehtyä tasapainoisia hyppyjä, joista oli liika yrittäminen poissa. Sitä on kesän aikana yritetty ja nyt onnistui. Varsinkin kolme viimeistä hyppyä tuntuivat hyviltä ja samaa mieltä oli myös valmentaja-isä. Kävin myös tivolissa kavereiden kanssa ja ihan kivaa oli. Varsinkin laitteessa, jossa G-voimat saivat siellä olevat seinää vasten niin, että ei tarvinnut pitää mistään kiinni. Siinä pystyi olemaan vaikka vaakatasossa ja silti ei seinältä tippunut. Illalla vielä venyttelyt ja sitten päivä alkaakin olla pulkassa. |
|
27-31.7. Mäessä ja muuttopuuhissa
|
| Tällä viikolla on taas menty halki Suomen ja käyty välillä myös mäessä. Alkuviikosta kävin kotimäessä kahdesti ja sen jälkeen lähdimme Seinäjoelle tekemään muuttokuormaa. Kuorman teon yhteydessä olen tehnyt kuivatreenejä ja hyppinyt trampalla. Nyt Trampoliini on pakattu säilytykseen odottamaan uutta pystytyspaikkaa. Toivottavasti se tapahtuu vielä loppu kesän aikana. Kajaaniin tulimme tänään perjantaina ja huomenna on mäkiharjoitusten vuoro. |
|
22-25.7.09 Maamme-laulu raikui mäkikarnevaaleilla
|
| Mäkikarnevaalit alkoivat keskiviikkona. Samalla se oli myös hiihtoliiton valmennusryhmän leiri, johon kuulun. Sää suosi hyppäämistä, sillä pääsimme vaaran K90 mäkeen kaikkina päivinä paitsi tänään lauantaina, jolloin itse hyppäsin uudistetusta K32 mäestä. Siinä oli ruuhkaa, joten sain tehtyä vain kolme hyppyä. Pisin niistä oli 32 metriä. Karnevaalit menivät odotetulla tavalla. K-90 mäki on vielä hieman iso mäki harjoitteluun, mutta extream-mäkenä se toimii hyvin. Hauskaa oli ja olisitpa kuullut kuinka 22 nuorta mäkihyppääjää harjoitteli maamme-laulua saunan lauteilla, niin että Särkinen (= järvi jonka rannalla opisto on) raikasi. Ja sitten juostiin jonossa uimaan. Kyllä siinä järvi kuhisi mäkimiehistä. Nyt jatkossa harjoitellaan taas pienemmistä hyppyreistä, siis niistä jotka ovat tulevalla kaudella kisamäkiä. Katso myös kuvat multimediaosastolta. |
|
19.7. Harjoituksissa vaaran mäessä
|
| Perjantaina kävimme vaaran K90 mäessä harjoituksissa. Tuulta oli jonkin verran, mutta pääsimme kuitenkin mäkeen. Eilen tuulta oli liikaa, joten emme päässeet hyppäämään Vuokatissa, mutta omassa mäessä kyllä hypättiin. Tänään oli tuuliolot tosi hyvät ja hyppäsin K90 mäestä viisi hyppyä. Pisin kantoi 83 metriä, joka on nyt ennätykseni. Huomenna ovat vuorossa kuivaharkat ja keskiviikkona alkaa leiri Vuokatissa, jossa toivottavasti pääsemme K90 mäkeen. |
|
8-16.7.Seinäjoella, Kajaanissa ja Lieksassa
|
| Tässä on runsas viikko huristeltu pitkin poikin Suomea. Kävimme Seinäjoella vanhassa kodissa, jossa olimme perjantaista sunnuntaihin. Vaikka oli Tangomarkkinat, niin siellä en käynyt. Isä kyllä kävi, - tosin työn puolesta. Maanantaina oli urheilukentällä kuivatreenit ja tiistaina hyppäsimme Kajaanin putkesta. Tänään torstaina lähdimme Lieksan K-55 mäkeen, josta hyppäsimme viisi hyppyä. Lämpöä oli + 25 astetta ja aikaa meni melkein kaksi tuntia. Huomenna olisi tarkoitus mennä Vuokattiin vaaran mäkeen, jos tuuli olot sen sallivat. Harkat alkavat 10:tä. |
|
7.7.2009 Vaaran valloitus
|
Tänään oli sopiva sää kokeilla Vuokatin vaaralla sijaitsevan K-90 mäen valloitusta. Vaaralle tultaessa tuulta ei oikeastaan ollut lainkaan ja taivaalta sateli muutamia pisaroita vettä. Mäki on kunnioitusta herättävä ja se tuntui, vatsassa pyöri ainakin tuhat perhosta ja muutama harakka. Ensin alkuveryttelyt, venyttelyt, kuiva ponkkarit ja sitten pukeutuminen. Nousu mäkeen ja kainuulaisten maisemien ihailua sydän pomppaillen. Ensin hyppäsi seuratovereista Juho, sitten Arttu ja lopuksi meikäläinen. Puomille mennessä ajattelin, että onpas leveät ladut ja korkea puomi. Sitten katse Pätärin Kariin, joka oli merkin antaja. Merkki tuli ja menoksi. Vauhti keulalla oli 85,62 km/h - ponnistus ja ilmaan. Lento tuntui menevän aivan älyttömän korkealla. Alastulo ja helpotus. Ei se ollutkaan niin paha kuin kuvittelin. Ja ei kun uudestaan. Tein kaikkiaan 5 hyppyä ja mukavalta tuntui. Harjoituksissa paransin omaa pituusennätystä ainakin viidellä metrillä. |
|
4-5.7.09 Leirillä Rukalla
|
| Tämän viikonlopun aikana olimme kahden päivän harjoitusleirillä Rukan K 64 mäessä. Viileää oli, välillä mittari näytti + 4 astetta.... siis Heinäkuussa... ja taivaalta tuli melkein räntää.... siis heinäkuussa.... Kainuun hiihtoseurasta mukana olivat minä, Arttu, Jesse ja Juho sekä Sotkamolaisista Nikke ja Atte. Hyppyjä tuli kaikkiaan 24 ja pisin oli siinä 60 metrin paikkeilla. Välillä hyppy oli hieman hakemista, mutta tuli myös monta hyvääkin hyppyä. Tulevalla viikolla olisi tarkoitus hypätä Vuokatissa Vaaran HS-100 mäestä, jos tuulet ja muut keliolisuhteet ovat kunnossa. |
|
30.6.09. Helteistä menoa putkesta
|
Hyppyharkat pidettiin normaaliin tapaan helteestä huolimatta. Vettä kului kiitettävästi. Onneksi kuljetus pelasi ettei tarvinnu kiivetä portaita ylös. Kuusi hyppyä tein ja olo oli kyllä hikinen sen jälkeen mutta eipä haittaa sillä hyppyihin olin tyytyväinen. Niin, että mikä putki? No, kotimäki K-38:) |
|
29.6.09. Harkat ja coutsin syntymäpäivä!
|
| Vimpelin kentällä pidettiin harkat. Heitettiin keihästä ja hypättiin korkeutta sekä tehtiin reaktio- ja loikka harjoituksia. Harkkojen päätteeksi isommatkin mieht innostuivat heittämään keihästä. Aika hyvin se keppi lensi vähän varttuneemmillakin... |
|
28.6.09. Mäkeen päästiin
|
Onnistuihan se mäkeen meno. Seitsemän hyppyä hyppäsin. Olin tyytyväinen hyppyihini ja niin oli coutsiki:) Harrmi kun ei eilen päässy hyppäämään. No se harmi korvattiin Rukan hissillä ylös ja kelkalla alas ja vauhti oli melkoinen. Ensi viikonloppua odotellaan innolla sillä suunta on taas Ruka. |
|
27.6.09.Noin pari tuhatta kilometriä viikon aikana..
|
| Näillä helteillä on tullut istuttua auton kyydissä ja reissattua suomea ristiin rastiin. Nyt ollaan parasta aikaa Kuusamossa. Tänään lauantaina ei päässyt fvt-kisan jälkeen mäkeen, kun tuuli niin paljon. Huomenna olisi tarkoitus päästä hyppäämään. Nähtiinpä hienot kisat vaikkei itse suksille päässytkään.. |
|
22.6.09. Pentin käsittelyssä
|
Matkasimme Pohjanmaalle juhannuksen viettoon. Ja tänään kävin Pentti Niemen luona jo toistamiseen. Tämä kerta poikkesi edellisestä sillä, että viimeksi ei käytetty neuloja. Oikeaan reiteen Pentti pisti siistin rivin akupunktioneuloja, jotka hetken siinä vaikuttivat ja kuinkas ollakaan, kun ne poistettiin, niin johan jalan liikerata parani! Olihan kokemus:) Mukavan rento olo. Manipulaation jälkeen kotiin pakkaamaan ja matka kohti Helsinkiä tiedossa ja Lintsi, siitä sitten tuonnenpana.. |
|
15.6.09 Kajaani hallissa
|
| Alkukesän viimeiset harjoitukset Kajaani hallilla olivat tänään. Teimme ihan 1,5 tunnin perusharjoituksen. Vetoja, rullamäkeä, taito-osuus, tasajalka hyppyjä, aitoja ja venyttelyjä. Huomenna mäkiharjoitus kotimäessä. |
|
13.6.09 Treenit Kuopiossa
|
| Tänään menimme ensimmäistä kertaa tänä kesänä 6-kymppiseen mäkeen. Mukava oli hypätä hieman isommasta mäestä. Iselläni se oli ensimmäinen kerta Kuopion K64-mäestä. Se tuntui ihan kohtuulliselta mäeltä, tosin Rukalta löytyy mielestäni mukavampi mäki. Huomenna on vuorossa lepopäivä ja maanantaina kuivaharjoitukset Kajaani hallilla. |
|
12.6.2009 Kesä jatkuu treenaten
|
| Kävimme viime viikonloppuna leirillä Virpiniemessä ja siellä kisattiin myös leirikisa. Itse oli hieman huonossa kunnossa, sillä yöllä tuli yrjötauti ja vietin osan yötä - tiedätte kyllä missä. Sunnuntaina menin mäkeen kokeilemaan miltä hyppääminen tuntuu. No sellaista hieman heikkohan se oli. Kisaan kuitenkin osallistuin ja siinä onnistuin mukavasti, olin kolmas. Voiton vei kotimäessä Hautamäen Jaakko, joka hyppäsi tosi komeasti. Onnittelut Jaakolle. Huomenna lähdemme Kuopioon harjoittelemaan 60:stä mäestä ja saatan kokeilla myös 90 metrin mäkeä, jos kelit ovat kohdallaan. Muuten viikko on mennyt harjoitellessa ja kesälomaa viettäessä. |
|
20.5.-4.6.09.
|
Kesäloma on alkanut ja koko perhe on taas koolla. Isä aloitti työt täällä Kajaanissa 1.6. Päivät menee niin kovaa vauhtia ettei meinaa ehtiä kirjoittelemaan. Harjoituksissa käydään hyppimäs ja loikkaharkois ja lenkillä. Hypyt on sujunut hyvin ajoituksen kanssa pitää olla tarkkana. Tulevana viikonloppuna mennään Virpiniemeen hyppyleirille. Näkee taas tuttuja hyppykavereita. Lisää sieltä sitten. |
|
18.-19.5.09. Loikkia ja hyppyjä.
|
Maanantai oli taas mukavan liikunnallinen. Kajaani-halliin mentiin harkkoihin illalla. Alku verryttelyt, loikka, ym. muita harkkoja vedettiin hyvään tahtiin. 19.5. Hyppyharkat tänään. Hypyt ok, ajoituksen kanssa pitää olla tarkka. |
|
|
17.5. 2009 Muovimäki kausi alkoi.
|
| Niin se on sitten uuden kotimäen muovit testattu ja hyväksi todettu. Minä, Arttu ja Jesse oltiin hyppimäs. Hypyt oli alusta asti ok. Seitsemän hyppyä hypättiin ja vielä parin tunnin päästä mentiin taas Artun kans Vimpelinvaaran urheilukentälle. Keihäänheittoa ym. tuli tehtyä. Huomenna on loikkaharkat ja tiistaina taas mäkeen. |
|
4.5.09. Liikunnallinen viikon aloitus
|
| Maanantai on aika vauhdikas päivä nykyään. Koulussa liikuntatunnit ja liikuntakerho ja vielä illalla mentiin Vuokattiin testejä tekemään. Vähän illalla mun tekemisessä näkyi päivällä suoritettu kuntotesti koulussa. No, ruoka ja uni maittoi hyvin kun kotiin pääsin. Pian varmaan pääsee muoville.. |
|
27.4.-3.5. Harkkoja ja soitto poliisilta...
|
Päivät menevät aika huimaa vauhtia täällä Kainuussa, ei meinaa ehtiä päiväkirjaan kirjoittamaan:) Kolme kertaa olimme Kajaani-hallissa harkoissa ja päälle kaikki oheisliikunta mitä olemme Artun kanssa liikkuneet, niin viikon saldo on ihan hyvä. Tänään, 3.5. oltiin menossa pyörillä Vimpelinvaaran urheilukeskukseen liikuntaa harrastamaan, ja ehdittiin siellä tovi olla, kun huomasin kukkaroni kadonneen. Ei auttanut kuin pyöräillä samaa reittiä takaisin ja yrittää löytää kukkaro, no eihän sitä löytynyt. Menin vielä äitin kanssa autolla etsimään sitä sieltä urheilukentältä, laihoin tuloksin. Oltiin autoon jo menossa, kun mun puhelin soi, poliisihan se siellä soitti..Joku ystävällinen rouva oli löytänyt kukkaron ja toimittanut sen poliisille. Siellä me odoteltiin urheilukeskuksen pihassa, kun poliisiauto kaarsi pihaan ja palautti kukkaron, loppu hyvin, kaikki hyvin. |
|
20.4.-24.4.09. Harkat alkoivat.
|
Maanantai oli liikunnallisesti vilkas päivä. Koulussa oli kaksi tuntia aamusta liikuntaa, jonka lisäksi vielä koulun jälkeen menin liikuntakerhoon. Vielä illalla klo.19.15, suuntana Kajaani-halli, pääsin Artun porukoiden kyydissä sinne. Teimme erilaisia taitoharjoitteita sekä rullamäkeä ym. Oli mukavaa harjoitella uudessa porukassa, varsinkin, kun meitä oli paikalla enemmän, kuin mihin olen yleensä tottunut. Torstaina meillä oli sählypeli, koulujen välinen turnaus. Toiseksi tultiin, rankkari kisan päätteeksi. Tällainen on meininki Kajaanissa, hyvältä vaikuttaa!
|
|
14.4.-16.4.09.
|
| Ensimmäinen viikko takana uudessa kotikaupungissa. Luokka ja ope ok ja hyvin on kotiuduttu. Ensiviikolla alkaa harkat. Vaikka paljon on tapahtunut pienen ajan sisällä, niin kova palo on jo harkkojen pariin ja hyppäämistäkin odotan jo malttamattomana. Tästä eteenpäin siis kuulumiset Kainuusta ja varmaankin Koillismaalta useasti. |
|
12.4. Kohti Kainuuta
|
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa jne... Kello oli 12 aamupäivällä, kun ensimmäinen kuorma starttasi kotipihasta kohti uutta kotia. Ensimmäinen kuorma piti sisällään;välttämättömät tavarat, minut, Jofielin, Misun sekä kuskin eli äidin. Isä jäi pakkaamaan vielä isompia tavaroita pakettiautoon. Matka taittui mukavasti lukuunottamatta vanhan rouvan äänekästä protestointia. No, se vanha rouva tarkoitti tässä tapauksessa meidän kissaa, se kun ei ole tottunut matkustamaan suljetussa tilassa, joka oli kori. Kortesjärvelle saakka kuuntelimme, sitten pysähdyimme vapauttamaan rouvan pinteestä. Aikansa ihmeteltyään tapahtunutta asteli kissa arvonsa tuntevana takapenkille ja "valtasi" itselleen tilan minun ja Jofielin istuimen välistä. Tilanne rauhoittui, mutta minulla oli hieman tukalat oltavat takapenkillä, no pääasia oli, että kissa rauhoittui. Saavuimme Kajaaniin n. 15.30. Ja ensimmäisenä tutkimaan uuden kodin paikkoja, hyvältä vaikutti. Sitten alkoikin auton tyhjääminen. Noin neljän tunnin kuluttua saapui loppukuorma. Siinä se loppu pääsiäinen kului tavaroita puratessa ja paikkoihin tutustuessa. |
|
30.3.-11.4. Muuttoa, muuttoa, muuttoa...
|
Kauden päätöksen jälkeen olen viettänyt siestaa ja lomaa... ja olemme tehneet muuttoa. Tämä kausi oli viimeinen Seinäjoen hiihtoseuran väreissä hypätty ja nyt perheemme muuttaa Kajaaniin. Äiti sai töitä ja iskäkin toivottavasti jossakin vaiheessa. Tähän pariin viikkoon on mahtunut paljon asioita. Olin viimeisen päivän Nurmon koulussa ja sain mahtavia muistoja, kiitos niistä. Parhaat muistot ovat kuitenkin ne asiat mitä teidän kanssa olen tehnyt koulussa ja sen ulkopuolella. Tiistaista lähtien aloitan koulun Kajaanissa ja samalla tulee myös uusia kavereita. Tämän kahden viikon aikana vietimme myös mitali(kahvi)tilaisuutta Jouppilanvuoren hiihtomajalla ja sielläkin sain paljon muistamista. Kiitos myös niistä ja erityisesti oman seuran sekä naapuri seuran Nurmon Jymyn muistamisista. Ensi kaudella edustan siis Kainuun Hiihtoseuraa, jossa harjoittelut alkavat heti "kesäloman" jälkeen tuossa huhti-toukokuun vaihteessa. Odotan mielenkiinnolla tulevaa kesää sekä uutta kautta, sillä uutta ovat niin sarja kuin mäetkin. Tästä kaudesta vielä SUURI kiitos kaikille tukijoille ja toivottavasti saan edustaa teitä myös ensi kaudella. |
|
29.3. Hopeasompa, kauden päätöskisa.
|
Sunnuntaina kisattiin kauden päätöskisa. Hieno kauteni sai arvoisensa päätöksen, SM-hopeaa! Kohdallani kausi onnistui kaikenkaikkiaan odotusten mukaisesti.Tavoitteena oli parantaa kokonais-cupin sijoitusta, ja se parani. Suuri kiitos tukijoilleni! Kilpailu oli jännittävä loppuun asti. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin kolmantena, toisen kierroksen hyppy onnistui hyvin. Jäin ainoastaan puoli pistettä voittajalle, Eetu Nousiaiselle. Tietysti se ensin kirpaisi hävitä niin vähän, mutta matkalla kotiin mietin jo tulevaa kautta ja tulin siihen lopputulokseen, että motivaationi säilyy kukaties paremmalla tasolla nyt, kun vielä jäi tavoiteltavaa. Sillä niinhän se menee, että emme tiedä onko jokin yksittäinen tapahtuma onni vai onnettomuus, se on vain yksi osa kokonaisuutta(näin minulle on opetettu:). |
|
27.3. Yhdistetyn kisa
|
| Tänään oli yhdistetyn kisan vuoro. Aamupalan jälkeen suuntasimme mäelle, jossa teimme veryttelyt. Kisaamaan pääsimme aikataulun mukaisesti kello 11. Koekierros sujui ihan ok ja ensimmäisellä kilpailukierroksella hieman haittasi ponnistushetkellä se, että vasen suksi karkasi ladulta. Silti hypyn mitaksi tuli 24,5 metriä. Toisen kierroken hyppy oli nappi ja paransin metrillä. Se olikin koko kilpailun pisin hyppy. Mäen jälkeen olin toisena ja hiihto-osuudelle lähdin tavoittelemaan mahdollisimman hyvää sijoitusta. Hieman vaikeaa oli hiihtäminen, mutta pysyin kuitenkin 10 parhaan joukossa ollen 9:s ja siihen olen tosi tyytyväinen. Iltapäivällä tein vielä kevyen mäkiharjoituksen ja sitten alkoikin valmistautuminen huomiseen kisaan. |
|
24.3.-26.3.09. Rovaniemi
|
Tiistai aamu kului asuntoautoa täyttäessä. Tädin mies sponsoroi meille tämän matkan. ISO KIITOS, TAPANI ! Rovaniemelle saavuimme iltakymmenen aikaan, matka meni tosi mukavasti, koska asuntoautossa on pikkuveljen ikäiselle enemmän mielenkiintoa, kuin autossa. Ensimmäinen aamu valkeni meille seitsemän aikaan. Lähdimme katsastamaan paikkoja. Joulupukin pajakylä oli ensimmäinen kohteemme, sillä pikkuveli Jofiel odotti juuri tuota käyntiä. Pukki nähtiin ja lahjat saatiin. Sen jälkeen siirryimme mäkeen. Olihan positiivinen kokemus, hieno mäkikeskus! Oma suosikkini oli K- 35 mäki, vaikka kisaan K-25. sta. No, ei suosikilla väliä.Kaikista hypyistä olen nauttinut, sillä kausi on kohdallani ollut hieno ja lisäksi meillä on menossa mukavia positiivisia muutoksia ja aurinkokin on paistanut juuri sopivasti!!:)Lisää tuonnempana..:) |
|
17.3.09 Seuran mestaruus tuli
|
| Tänään kisattiin SHS:n mestaruuksista. Niin siinä kävi, että 6.n kerran peräkkäin pystyin voittamaan seuran mestaruuden. Eroa Lindbergin Ilkkaan tuli lopulta 18 pistettä. Hypyt olivat ihan ok. Vielä on kuitenkin hiottavaa ennen kauden viimeistä koitosta, mutta aikaahan on. Sääennusteetkin lupaavat talvikelien jatkuvan, joten siinä mielessä ei tarvitse antaa muille etumatkaa. Pari luokkakaveriani oli seuraamassa kisoja ja se oli mukavaa. Ottivat kuvia ja toivottavasti ne onnistuivat, niin saamme katsella niitä pian gallerian puolella. Illalla vielä venyttelyt ja sitten untenmaille. |
|
16.3.09 Posti toi uudet...
|
| Tänään posti toi uudet mäkikengät. KIITOS tukijalleni JALAKSELLE. On hienot, kevyet ja kantapääkuppi sitoo jalan aivan erilailla kenkään, kuin aikaisemmin. Illalla koekeilin ja hieman oudolta tuntui aluksi, mutta sitten pienen totuttelun jälkeen Eagle XS 9132 mallin mäkihyppykenkä tuntui tosi hyvälle. Harjoittelin kotimäessä ja 1,5 tunnin aikana tuli tehtyä 7 hyppyä. Huomenna kisataan seuran mestaruudesta, joten katsotaan miten siellä käy.... |
|
12-15.3. Hyppykunnon hiontaa
|
| Loppuviikolla olen harjoitellut pääosin kotimäessä, koska Rovaniemellä järjestettävät Hopeasompa-kisat lähestyvät ja siellä hypätään K25-mäestä eli tosi pienestä. Ne ovat viimeiset nuorisocupin kisat ja aikaa on vielä pari viikkoa. Nyt hyppy kulkee mukavasti, sillä ns. turhia hyppyjä ei tule. Toki vielä on parantamista ja sitä tehdään ennen Rovaniemelle siirtymistä. Siellä sitten totutellaan kisamäkeen. Huomenna onkin taas maanantai ja katsotaan mitä posti silloin tuo!!! Tänään vielä on tarkoitus harjoitella hiihtotekniikkaa ja ennen nukkumaanmenoa teen vielä venytykset. |
|
11.03.09 Vöyrin isosta
|
Tänään tuulet olivat suotuisat ja muutenkin sää oli hyvä, joten hyppäsin harjoituksissa Vöyrin K68 mäestä. Mm-kisoissakin mukana ollut yhdistetyn mies Jim Härtul oli mukana harjoituksissa, kuten oli maanantainakin. Kiva kaveri, jonka kanssa oli mukava jutella. Harkoissa tein 5 hyppyä ja koko ajan hyppy parani. Viimeisin hyppy tuli jo liki 60 metriä. Pidän enemmän isosta mäestä kuin pienestä, sillä lentämisessä on sitä jotakin. Ensi kaudella sarjani vaihtuu, joten pääsen kisaamaan paljon mukavimmista mäistä. Illalla olin melko väsynyt, sillä olimme kotona vasta puoli kymmenen illalla ja koulussa päivällä pelasimme pihalätkää, nämä yhdessä verottivat tietysti voimia. Ennen nukkumaan menoa tein vielä venyttelyt. Nyt uni maittaa. |
|
10.03.09 Lepopäivä koulun liikuntatunnin jälkeen
|
| Tänään pelasimme koulun liikuntatunnilla pihalätkää tuplatunnin verran. Illalla ei ollut harjoituksia, joten siinä mielessä oli vapaapäivä. Huomenna on taas harjoitukset Vöyrillä ja jos sää sallii niin hyppään isommasta K68 mäestä. |
|
09.03.09 Harkoissa Vöyrillä
|
| Tänään oli perusharkat Vöyrillä eli 7 hyppyä K35. Keli oli hieman nihkeä, koska aurinko oli päivällä sulattanut teräsladulta jään ja uusi jäädytys oli melko vaisu. Silti ihan ok harjoitus. |
|
08.03.09 Piirimestaruuskisat Karijoella
|
Tänä aamuna oli aikainen lähtö Karijoelle, jossa hypättiin piirinmestaruuksista. Ennen kisaa olivat viralliset harjoitukset, jossa tekemistä vielä hiottiin kuuden hypyn verran. Sitten olivatkin vuorossa koekierros ja kaksi kilpailuhyppyä. Hypyt onnistuivat kohdalleen. Ensimmäisen kierroksen hyppy oli 33,5 metriä ja toisella kierroksella pystyin vielä metriä pitempään suoritukseen. Kokonaispisteet olivat 207.4 ja jälkimmäisestä hypystä tyylit olivat päivän parhaat eli 18,5 jokaiselta tuomarilta. Voitto tuli lopulta selvästi melkein 30 pisteen erolla seurakaveriin Lindbergin Ilkkaan. Tämä oli hyvä kisaharjoitus ajatellen hopeasompaloppukilpailua, joka on 3 viikon kuluttua. Nyt harjoitellaan ja hiotaan vielä hyppyä, jotta kauden päätöskisassa saadaan irti, mitä kesän ja talven aikana on tehty.
|
|
07.03.09 Vapaata pelaamista
|
| Tämä päivä olikin lopulta lepopäivä. Itselläni oli sellainen tunne, että tänään voisi olla tekemättä mitään. Iskän kanssa sovimme, että tänään voi ihan huoletta viettää vapaata. Huomenna on kisapäivä ja lähtö Karijoelle on todella aikaisin, joten nukkumaan meno on myös aikaisin. |
|
6.3.09 Harjoitukset Paarmanninvuoren rinteellä
|
Tänään harjoituspaikkana oli Karijoen mäki. Päivällä oli melko lämmintä, elohopea kohosi parhaillaan jopa 5:een plusasteeseen. Vähän arvellutti onko mäessä lunta. Yllätys oli se, että lämpimästä päivästä ei näkynyt mitään. Mäki oli hyvässä kunnossa ja ylämäessäkin kelit olivat kohdallaan. 7 hyppyä ja melkein 2 tuntia. Hypyt olivat hyviä ja illalla vielä vertailimme niitä edelliseen Karijoen kertaan ja onhan hyppy muuttunut. Huomenna ehkä menemme myös Paarmanninvuoren rinteelle, katsotaan nyt. Illalla vielä venyttelyt ja peli-ilta Need for speed carbon peliä pelaten. Tiedossa siis vauhdin hurmaa ja tyylikkäitä ajoneuvoja!!!
|
|
2.3-5.3.09 Harjoituksia omasta mäestä
|
Maanantai oli lepopäivä kisaviikonlopun jälkeen. Tiistaina olin itse hieman huonossa kunnossa, joten keskiviikkona oli ensimmäinen harjoituspäivä. Treenasimme kotimäessä, koska lämpötila olivat plussan puolella ja Vöyrillä ylämäestä olivat jäät lähteneet lämmön myötä pois. Sama tilanne oli myös Seinäjoella, tosin siellä on parempi pelti ylämäessä joten vauhtia oli riittävästi. Kyllä oli outoa hypätä taas niin pienestä mäestä, mutta sitä joudun tekemään nyt kun seuraavat valtakunnalisen cupin kisat ovat K25 mäestä. Ihan hyviä hyppyjä tuli tehtyä ja pientä viilausta tekniikassa. Sama homma jatkui myös torstaina. Tästä ollaan menossa kohti Hopeasompa loppukisaa, vaikka viikonvaihteessa ovat vuorossa piirinmestaruuskisa Karijoella. Sitten päästään harjoittelemaan muutaman viikon, jos lumiolosuhteet säilyvät. Paineet Rovaniemellä ovat muilla, sillä olen päässyt tämän kauden tavoitteeseen, joka oli kokonaiskilpailussa sijoittuminen viiden parhaan joukkoon (siis paremmin kuin viime kaudella). Nyt olen johdossa ja toinen sija on varma - kävi Rovaniemellä miten tahansa!!! Kausi on siinä mielessä pulkassa!
|
|
27.2.-1-3-09. KITEE
|
Perjantai aamu klo.8 pääsimme lähtemään kohti Kiteetä. Olihan sinne matkaa.Pieksämäellä pysähdyimme syömään, ja taas matka jatkui. Kello 16 olimme perillä, kävimme viemässä osan tavaroista hotellille ja sen jälkeen mäkeen hyppimään. Ei ihan lempimäkiäni, mutta ei pahakaan. 28.2.09.Yhdistetyn kisa. Aamupala ja sen jälkeen mäelle katsomaan isompien kisoja, oma kisa alkoi klo.12. Mäkiosuus meni hyvin olin toisena. Hiihto-osuuden jälkeen olin yhdeksäs. 1.3.09. Erikoismäen kisa alkoi hieman myöhässä, koska isompien kisassa meni pitempään. Koekierroksen hyppy meni hieman mönkään 32 metriä tuli mittaa, koekierroksen pisin oli 34,5m. Sitten kisa alkoi, hyppäsin viimeisenä, koska johdan cupia. Ensimmäisen kierroksen hyppy kantoi hienosti 34,5 m olin johdossa tasapistein Artun kanssa. Arttu hyppäsi toisella saman 34,5 m, tuli minun vuoro hyppy meni hienosti. Kuulin pituudeksi 34 m... sitten tapahtui, ehdin vain huutaa eikä!, side irtosi ja kaaduin ennen kaatumarajaa. Siinä meni varma kakkossija, voiton mahdollisuus jäi vain arvailuksi, no kuudessija kaatumisesta huolimatta. Pettymys oli sillä hetkellä suuri, mutta onneksi laantui matkalla, pystyin nollaamaan tilanteen ja kääntämään katseen kohti tulevia. Urheilu on tällaista, pettymyksiä tulee ja niitä pitää oppia sietämään. |
|
25.2.09 Vöyrin harjoitus ja hiihtoa
|
Tänään menimme Vöyrille mäkiharjoitukseen. Kevättä on ilmassa. Vaikka elohopea olikin pakkasen puolella alkoi auringonpaiste sulattaa teräsladulta jään. Tein 7 hyppyä ja huomenna tulemme vielä uudelleen, mutta tuntia aikaisemmin. Illalla kävi isän kanssa hiihtämässä. Tein 9 km lenkin vedoilla ja nyt alkaa hiihtokin kulkea, kun harjoituksia on pystytty tekemään päivittäin. Huomenna vielä Vöyrille, ehkä hiihtämään tai laskettelemaan katsotaan nyt. |
|
24.2.09 Liito-Orava Cupin päätös
|
| Alueellinen nuorisocup päättyi tänään Ylistaroon. Vänni-mäestä hypättiin ja kyllä tuntui oudolta, kun vauhti oli hidas ja mäki pieni. Hyppäsin, kuten alueellisessa nuorisocupissa tänä vuonna muutenkin 14-sarjassa, eli vanhemmassa sarjassa mihin olisin kuulunut. Tämän iltaisessa kisassa oli toinen, vain Jerry hyppäsi pidemmälle. Siis hienosti meni. Kokonaiskilpailussa olin myös toinen, joten siihenkin olen tosi tyytyväinen. Ensi ja seuraavalle ja sitä seuraavalle vuodelle jäi vielä parannettavaa. Viikon lopulla ovat vuorossa taas valtakunnalliset nuorisocupin kisat, joihin loppuhionta tehdään huomenna Vöyrillä. |
|
23.02.09 Karijoella taas
|
| Tänään päädyimme harjoituksiin Karijoelle. Tarkoitus oli lähteä Sarijärvelle, mutta lähdimme Karijoelle koska se oli lähempänä. Petterin kanssa teimme seitsemän hyppyä ja kolme pienestä mäestä. Ihan hyviä hyppyjä ja huomenna on alueellisen liito-orava cupin päätöskisa Ylistarossa, joten pienen mäen kokemusta tarvitaan. |
|
22.02.09 Vöyrin lumisateessa
|
| Tänään kävimme harjoittelemassa Vöyrillä. Lunta tuli melkoisesti, sillä ylämäki oli lakaistava jokaisen hypyn jälkeen. Jos sitä ei tehty niin vauhti ylämäessä hidastui keulalle tultaessa melkoisesti. Hyvä harjoitus. Tulihan koettua hidastuvan keulan tarjoamat mahdollisuudet. |
|
21.2.09. Karijoki
|
| Tänään käytiin Liito- Orava cupin toiseksi viimeinen kisa Karijoella. Siellä olikin kansallinen meininki, kisassa oli mukana Lahdesta ja Paimiosta tuttuja kisakumppaneita. Kisa käytiin K-38 mäestä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin kolmantena, Kisaa johti Sebastian Lahdesta ja Jerry oli toisena. Toisen kierroksen hypyssä revitin liikaa, eli rentous hypystä puuttui ja näin Eeli-Pekka kiilasi ohitseni. No ei paha, neljäs sija 14-vuotiaissa. Ja Sebihän sen kisan voitti:). Jäin vielä kisan jälkeen hyppimään, ja hyviä siivujahan sieltä sitten tulikin. Hyppyjen jälkeen menimme mumman ja paapan luo Teuvalle syömään parasta liharuokaa mitä tiedän! Ja kotiinviemisiksi olikin mamma Okasin kuulua leipää from Lahti! |
|
16.2.-19.2.09
|
Viikko vierähti taas nopeasti. Päiväkirjamerkinnät voivat väliaikaisesti viivästyä, sillä perheessäni eletään melko kiireistä aikaa. Ma., Ke., Pe., ovat Vöyri päiviä.Vöyri päivät tarkoittaa vähintään neljän tunnin harjoituskertaa, sillä matkamme pituus yhteen suuntaan on n. 60 kilometriä, yhdelle illalle 120 kilometriä ja läksyt päälle. Ti., minä, Jofiel ja isä olemme Joupiskalla, sillä isä pitää mäkikoululaisille harkat, ja äiti on ruotsin tunneilla. Torstai on meidän miesten vapaapäivä, jolloin luistelemme tai hiihdämme, ja äiti on englannin tunneilla opiskelemassa kuinka kirjoitetaan akateemista tekstiä. Melkoista vipinää meillä.Tuleva viikonloppu kisataan Karijoella, Liito-orava-cupin osakilpailu. Sitten onkin hiihtoloma edessä, joka kyllä kieltämättä tulee tarpeeseen. Pari päivää rennosti, ja sitten kohti Kiteetä. KLL.n kisat käydään siellä.
|
|
15.2.09. Erikoismäen kisa.
|
35 metrin putki jatkui tänäänkin, molemmat tämänpäivän kisahypyt kantoivat sen verran. Tänään marssijärjestys oli Parpala, Loukasmäki, Hautamäki. Joonaksen ensimmäinen hyppy oli omaani puolimetriä pidempi, toinen hyppy oli saman mittainen. Näin meni tämän viikonlopun kisat. Pronssia ja hopeaa, podium paikka molempina päivinä, ei voi olla kuin tyytyväinen. Kaksi osakilpailua on vielä jäljellä. Kiteellä kahden viikon kulutta ja Rovaniemellä maaliskuun lopulla Hopea-Sompa mittelöt. |
|
14.2. Yhdistetyn kisa.
|
| Sää Vöyrille saavuttaessa oli todella kaunis, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Pelloilla oli sumua, näky oli häikäisevä.Pakkassäässä hypättiin kisahypyt. Molemmat hyppyni kantoivat 35 metriä, jotka oikeuttivat ensimmäiseen starttiin hiihdossa. Toiseksi tullut Joonas Parpala lähti 7 sekuntia perääni ja kolmanneksi tullut Severi Taipale 20 sekuntia perässä. Sijotukseni oli kolmas, olin erittäin tyytyväinen, että sain pidettyä kolmannen sijan, koska edelle menneet ovat kovia hiihtämään ja takaa tuli myös kovia nimiä. Tämä olikin ensimmäinen podium paikka tämän tason yhdistetyssä. |
|
9.-13.2.09.
|
| Koko viikko tiistaita lukuunottamatta vierähti Vöyrillä harjoituksissa. Olen tyytyväinen hyppyihini. Aina jotain korjaamista löytyy, silti huomiseen "kakkoslajiini" osallistun ihan tyytyväisin mielin.Illalla vielä palauttavat venyttelyt ja untenmaille. Huomenna on pitkä päivä. |
|
8.2.09. Erikoismäki
|
Tänä aamuna ei ollutkaan kello herättämässä varhain. Kisat alkavat 12.30, joten menimme aamupalalle hieman myöhemmin kuin tavallisesti. Aamupalan jälkeen pakkasimme mitä mukaan tarvittiin, ja lähdimme mäelle. 14-vuotiaiden kisan halusin nähdä. Vanhemman sarjan kisan jälkeen olikin meidän vuoro. Keli oli muuttunut mielenkiintoiseksi, satoi jäätävää vettä. No, kelihän on kaikille sama. Kisa alkoi, olin ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena ja se jäikin sijoituksekseni. Toisen kierroksen hypyn horjahdin, siinä vaiheessa luulin menettäväni sijoituksia, näin onnekseni ei käynyt. Pienen pettymyksen jälkeen olin tyytyväinen. Sarjani on kovatasoinen, joten haastetta riittää tulevaisuuteenkin tarpeeksi. Seuraava kisa käydäänkin minulle erittäin tutussa mäessä, Vöyrin K-35 nimittäin ensi viikonloppuna. Ensiviikon harjoitukset teemme luonnollisesti siellä. |
|
6.2.-7.2.09.Jyväskylän nuoriso-cup
|
Viikko vierähti harjoittelujen merkeissä. Perjantai aamulla lähdimme Jyväskylään. Viralliset harjoitukset alkoivat jo kello 14 00. Noin pari tuntia tiivistä hyppäämistä, hypyt olivat ok. Ruokailun kautta majapaikkaan, joka tällä kertaa olikin tuttavaperheemme, eli entiset naapurit Rauhalat. Siellä aika vierähti liian nopeasti, kivaa kun oli. 7.2. Lähdimme mäelle klo.9 00. Kisat alkoivat klo 10 00 kisan virallisen avaushypyn suoritti Samppa Lajunen, joka onkin melkoinen yhdistetyn legenda. Hyppyni meni hyvin sijoituin jaetulle toiselle sijalle. Hiihto-osuudelle lähdin toisena Joonas Parpalan kanssa. Hiihtomatka oli 2 kilometriä.Takaa tulikin sitten melkoisia hiihtäjiä, sijoitukseni maaliin tultaessa oli yhdeksäs. Tällainen kisa tällä kertaa..Huomenna jatketaan erikoismäen kisalla, nyt venytellään ja levätään. |
|
1-5.2. treeniä ja lepoa
|
| Maanantaina kävimme vetämässä mäkiharjoituksen Vöyrillä kävin sekä K68:ssa että K35:ssa. Hypyt olivat ihan ok. Tiistaina olimme koulusta uimassa ja vajaan 2 tunnin uintireissu jäi ainoaksi harjoitukseksi tuolloin. Keskiviikkona oli taas Vöyrin mäessä harjoitukset ja hyppäsin pääasiassa Vöyrin isosta. Torstaina kävimme taas uimassa ja illalla kavereiden kannssa pelasimme lätkää. Voimia on siis kerätty tulevaan viikonloppuun, jolloin on Jyväskylässä 3. nuorisocupin osakilpailu. Osallistun jyväskylässä sekä mäkeen, että yhdistettyyn. Taivaalta on satanaut lunta 10 kunta senttiä ja se tekee hyvää edustamalleni lajille. Toivottavasti Jyskäläsä mäet ovat hyvässä lyönnissä, jonne starttaamme huomenna. |
|
31.1. Uusien mäkien testausta Jyväskylässä
|
Aamulla startti kahdeksan aikaan kohti Jyväskylää. Pakkasta oli mukavat 12 astetta. Matka sujui leppoisasti aina Myllymäelle saakka sitten alkoi melkoinen show, kun pakkanen lisääntyi ja auto alkoi hyytyä. Muutama kilometri matkaa ja pysähdys ja taas sama juttu. Näin edettiin aina Petäjäveden Essolle saakka, jossa saimme jäänestoainetta. Sitten teimme vielä Laajavuoren nousussa komeat piruetit, kun pakumme ei noussutkaan huipulle vievää jyrkkää mäkeä. Peruuttelimme ja sitten mentiin!!!! Liuimme mäkeä alas ja lopulta auto teki pyörähdyksen - huh! Harjoitukset menivät hyvin. K30 mäessä vauhdit olivat hiukan liian kovat ja 30 metriä tuli rikottua, joten siirryin 50 mäkeen, joka tuntui tosi mukavalta. Kaikkiaan tein 14 hyppyä ja illalla kävimme vielä hiihtämässä pienen lenkin. Huomenna jatketaan....
|
|
27-30.1. Rauhallinen viikko
|
| Tämä viikko on ollut melko rauhallinen tiistaina hypättiin kotimäessä Seinäjoella ja keskiviikkona toisessa kotimäessä Vöyrillä. Torstaina kävimme hiihtämässä iskän kanssa ja menimme läpi muutamia hiihtoteknisiä asioita ja perjantaina kävin Seinäjoen mäessä hyppäämässä 7 hyppyä. Huomenna lähdemme Jyväskylään tutustumaan seuraavaan nuorisocup-kisan mäkeen. |
|
26.1.09 Lepoa!
|
| Tänään oli kovan viikonlopun jälkeen lepopäivä. Mäkeen mennään ehkä huomenna kotimäkeen ja keskiviikkona Vöyrille. |
|
25.1.09 Liito-Oravacup kisat
|
Aamulla oli herätys klo 8 ja aamupalan jälkeen lähtö mäelle. Jouppilanvuorella valmistautuminen harjoitukseen eli 4 hyppyä ja sitten odotusta. Hypyt olivat hyviä ja muutenkin keli oli hyvä. Sitten oli kilpailun vuoro koehyppy ja kaksi kilpailuhyppyä. Hypyt olivat 25 ja 24,5 metriä ja niillä tuli voitto! Hyvä näin - voitto 14-sarjassa on hieno juttu. Yhdistetyssä hiihto sujui hyvin, tosin Lindbergin Kaisa on kova hiihtäjä ja pyyhälsi ohi ensimmäisen nousun päällä. Silti toinen sija kakkoslajissa tyydyttää minua ja tein omasta mielestäni hyvän hiihdon ja se on ok. Huomenna harjoituksiin Vöyrille ja siitä lähdetään kohti valtakunnallista nuorisocupia, joka on kahden viikon kuluttua Jyväskylässä. |
|
23-24.1.09 Harjoituksia omassa mäessä
|
| Perjantaina oli meikäläisestä juttu Ilkassa. Monet olivat sen lukeneet. Perjantai ja lauantai olivat harjoituspäiviä ja valmistautumista sunnuntain kisaan. Harkat menivät hyvin ja hyvillä mielin voin lähteä kotikisaan. |
|
22.1.09 Haastattelu ja kuvaus
|
| Tänään harjoituksiimme tuli Ilkka-lehden urheilutoimittaja ja kuvaaja tekemään juttua. Hän kyseli tyhjentävästi kaikenlaisia asioita ja minä vastailin, jouduin jopa tunnustamaan tämän hetkiset esikuvani (!!!!). Harjoitus meni hyvin ja tuntuma pieneen mäkeen on saatu. Suuri toive olisi saada Seinäjoelle kunnon 50:nen mäki, niin hieman reissaaminen vähentyisi. Kaikkiaan tein 7 hyppyä ja illalla vielä venyttelyt päälle. Että sellainen päivä! |
|
21.1.2009 Harjoitukset omassa mäessä
|
| Pitkästä aikaa Jouppilanvuoren mäkeen. Olihan outoa, kun viimeksi olin hypännyt Vöyrin K68:sta. Hyppääminen on niin erilaista isommasta mäestä, jossa lennetään huomattavasti kauemmin ja vauhdit ovat paljon kovemmat. Oman mäen vauhdit tuntuivat tosi hiljaisilta ja painetta ei ollut suksen alla ollenkaan. No tähänkin tottuu ja tällä viikolla harjoittelut ovatkin omassa mäessä, eipä tarvitse olla auton kyydissä niin pitkään. Harkat menivät ihan hyvin, hieman iskä peräänkuulutti telemarkkeja joita en joka hyppyyn tehnyt. |
|
20.1.2009 Koulussa lätkää mäkikoulussa opetusta
|
| Tänään liikunta-asiat tuli hoidettua koulussa, jossa pelattiin lätkää kaksi liikuntatuntia. Illalla oli mäkikoulun vuoro, jossa olin opastamassa 10-mäestä hyppääviä tekemään asiat oikealla tavalla. Itse pidin hyppäämisestä lepopäivän. |
|
19.1.09.HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ JUHO JA LINDA !!!!
|
VÖYRILLE JÄLLEEN Tämän päivän kokoonpano meidän harjoitusjoukkueessa oli minä, pikkuveli ja huoltopäällikkö, eli äiti. Valmentajan pestin hoiti Ulf. Isällä oli auton korjauspuuhaa ja sen jälkeen joupiskan mäen kunnostusta. Hyppäsin K-68 neljä hyppyä, enempää en ehtinyt sillä Vöyrillä oli tullut lunta niin paljon, että mäkien kunnostukseen meni aikaa. Ihan ok harjoitushyppyjä, välillä kaarteessa tahtoi painot mennä liikaa kantapäille, että alkulennossa jouduin hieman korjailemaan tilannetta. Kunhan vain saan hyyppyjä enmmän tuosta mäestä, niin uskon, että hyppy rupeaa lähtemään sinne minne sen kuuluukin lähteä. Hiljaa hyvä tulee.. Neljä tuntia vierähti taas reissuun. Uni maittaa. |
|
18.1.09 Alueellisen cupin avaus Vöyrillä
|
Alueellinen nuorisocup käynnistyi Vöyriltä. Hyppäsin tänään itseäni vanhemmassa - eli alle 14-v - koska oman sarjan mäki oli niin pieni ja toisaalta haluan jo nyt vähän kokemusta ensi vuotta silmällä pitäen. Hyvin meni! Oli kisassa toinen. Tässä sarjassa kärki ei ole kaukana, joten kaikki voi olla toisin seuraavassa kilpailussa, jossa hyppään 14-sarjassa. Olin mukana myös 16-vuotiaiden sarjassa koehyppääjänä Jerryn kanssa ja toinen ponnistukseni oli videolla mitattuna 60 metriä ja se on lumimäistä hypättynä oma enkkani!!! |
|
15.1.09 Liukas keli ja pureva pakkanen
|
| Tänään oli mäkiharjoitukset Vöyrillä. Pakkasta oli 15 astetta ja keli oli todella liukas. Hypyt olivat ihan ok ja muutenkin harjoitus sujui hyvin. Vaikka olikin kylmä, niin silti melkein tuulettomassa säässä ei tarvinnut käydä lämmittelemässä kuin kerran. Harjoitukset kestivät kaksi ja puoli tuntia ja siihen vielä ajot päälle! |
|
14.1.09 Harjoituksissa Vöyrillä
|
| Niin vain kävi, että elohopea laski pakkaslukemiin keskipäivällä ja niin auton nokka suunnatiin klo 17 kohti Vöyriä. Mäkien kunnostuksen jälkeen pääsimme tekemään 2 tunnin harjoituksen. 8 hyppyä, joihin olin hyvin tyytyväinen. Hyppy kulki ihan mukavasti. Tänään harjoittelimme erityisesti alastulon tekoa ja sain tehtyä kaikkiin hyppyihin telemarkit. Kaikkiaan harjoitusreissu matkoineen kesti 5 tuntia joten ilta meni siinä... |
|
12-13.1. Tammikuun helteissä lumi sulaa
|
| Taas tulivat lämpimät kelit ja mäkiharjoitukset maanantaina osalta muuttuivat lepopäiväksi. Tiistaina olin iskän kanssa vetämässä mäkikoulua ja tein heidän kanssaan kuivaharjoitukset. Huomiselle päivälle on luvattu jo kylmenevää, joten toivottavasti pääsemme mäkeen Vöyrille. |
|
11.1.09. Erikoismäen kisa
|
Aamupala eiliseen tapaan, olihan kivaa kun meitä oli pöydässä niin paljon syöjiä. Ensimmäinen lasti lähti mäelle jo ennen kymmentä, eli Paul, Stan, Maria, Mariel ja Kristofer. Paukun kisa oli ensimmäisenä. Me loput lähdimme kymmenen jälkeen eli, minä, Dani, Sebi, Jofiel, äiti ja isä. Eilisten harjoitusten jälkeen minulla oli luottavainen olo. Löysin vihdoinkin hypyn juonen tuosta mäestä. Harjoituksissa hyppäsin 24 metriä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin kolmantena, toinen hyppy toi hopeaa! Olin tosi tyytyväinen sijoitukseeni, sillä tuossa sarjassa on taitavia hyppääjiä ja itselläni oli hieman vaikeuksia mäen kanssa. Kaikenkaikkiaan hyvä kisa. Tästä taas jatketaan tarkasti harjoitellen, kaverit puhaltavat niskaan..:) Meidän majapaikka oli muuten voittoisa, yksi kulta ja kaksi hopeaa. Onnea Sebille ensimmäisestä voitosta 14-sarjassa!!! Ja vielä kerran KIITOS! Okas skijumping teamille majoituksesta. |
|
10.1.09. yhdistetyn kisa
|
| Aamulla heräsimme pirteänä kaikki kilpailijat ja meitähän riitti minä,Sebastian, Daniel ja Paul. Siinä riittikin huoltopäälliköillä hommaa ruokkia ja huoltaa meidät. Yhdistetyn kilpailussa hyppyni riittivät seitsemänteen sijaan, hiihto-osuuden jälkeen olin kymmenes. Mäki tuntui jotenkin vaikealta minulle, tällaista tämä on välillä.Jäin vielä illalla harjoittelemaan, jonka jälkeen menimme jälleen majapaikkaamme, oli niin mukavaa, ettei olisi halunnut mennä nukkumaan. Hyvissä ajoin menimme kuitenkin petiin, olihan tärkeä päivä tulossa. Erikoismäen kisa, joka on minun päälajini. |
|
9.1.09. Lahti, nuoriso-cup.
|
| Perjantai kello 12 auton nokka kohti Lahtea. Matka meni joutuisasti, noin 16.20 olimme perillä. Ajoimme suoraan karpalon mäille. Klo.19.00 saakka harjoittelin mäki oli vaikeassa kunnossa hypätä, ainakin minulle. Hyppyjen jälkeen tein kevyen hiihtolenkin isän ollessa joukkueenjohtajien kokouksessa. Hiihdon jälkeen menimmekin mieluisaan majapaikkaan, Okaksille. |
|
7.1. Oman mäen opiskelua
|
| Tänään pääsin pitkän tauon jälkeen kokeilemaan Seinäjoen K25 mäkeä. Outohan se oli hypätä, kun edellisen kerran eli eilen olin hypännyt Vöyrin isosta. Neljä hyppyä hyisessä pakkasessa, joista kolme viimeistä olivat hyviä. Tulevana viikonloppuna onkin vuorossa nuorisocupin toinen osakilpailu Lahdessa ja siellä mäkenä on juuri tuo K25, joten siksi otimme kotimäestä tyypit. Huomenna menemme taas Vöyrille ja siellä ainakin osan harjoituksista teen isosta mäestä, ehkä pari viimeistä hypätään pienemmästä. |
|
6.1. Uusi kokemus Vöyrin K68
|
| Maanantain oli lepopäivä ja tänään loppiaisena menimme Vöyrille harjoituksiin. Keli oli melkoinen, sillä taivaan täydeltä tuli lunta ja vauhdit mäessä olivat hitaat. Hyppyt K35 mäestä olivat silti ihan hyviä ja harjoitusten päätteeksi isä ehdotti menoa K68 mäkeen. Siitä en ole aikaisemmin hypännyt ja hieman se jännitti. Jännitys johtui mäen koosta, sillä Vöyrin mäki on rakenteltaan korkea ja se vaikuttaa paljon isommalta mitä onkaan. Ensimmäisen hypyn jälkeen tein vielä kaksi lisää ja hienoltahan se tuntui. Vaikea mäki, joten siinä on haastetta kerrakseen. |
|
1-4.1.2009 Harjoituksia Vöyrillä ja Saarijärvellä
|
| Mäessä on taas oltu. Vöyrillä on harjoiteltu K35 mäessä ja Saarijärvellä K45 mäessä. Sunnuntaina osallistuin myös kilpailuun ja hyppäsin tällä kertaa vanhempien sarjassa, jossa olin 7. Kilpailuhypyt olivat ihan hyviä sijoitus olisi voinut olla parempi, mutta hyvä näin. Ensi talvea varten otan jo tänä talvena osaa muutamissa kilpailuissa alle 14-sarjaan, siis pientä totuttelua ja kokemusta tulevaan. |
|
Uusivuosi 2009
|
| Uuden vuoden vaihtumista vietimme perinteisin tavoin, eli raketteja ampumalla. Olihan taas jytinää ja paukkuttelua vaikka sormet meinasivat jäätyä, silti melkein kaikki pommit tuli ammuttua. Hyvää uutta vuotta kaikille, nyt olemme Seinäjokelaisia! |
|
6.3.09 Harjoitukset Paarmanninvuoren rinteellä
|
Tänään harjoituspaikkana oli Karijoen mäki. Päivällä oli melko lämmintä, elohopea kohosi parhaillaan jopa 5:een plusasteeseen. Vähän arvellutti onko mäessä lunta. Yllätys oli se, että lämpimästä päivästä ei näkynyt mitään. Mäki oli hyvässä kunnossa ja ylämäessäkin kelit olivat kohdallaan. 7 hyppyä ja melkein 2 tuntia. Hypyt olivat hyviä ja illalla vielä vertailimme niitä edelliseen Karijoen kertaan ja onhan hyppy muuttunut. Huomenna ehkä menemme myös Paarmanninvuoren rinteelle, katsotaan nyt. Illalla vielä venyttelyt ja peli-ilta Need for speed carbon peliä pelaten. Tiedossa siis vauhdin hurmaa ja tyylikkäitä ajoneuvoja!!!
|
|
27.11.09 Rukan maailmancup
|
Täällä olen vesisateessa, tunnelma oli muuten hieno, mutta hyppyjen katsomispaikka oli vähän outo. Suomen joukkueeseen olisi kuulunut ilman muuta Janne Happonen. Harjoituksissa hyppy ei toiminut joukkueeseen valittavalla tavalla. Eilen hän sai uuden jäykemmämmän suksiparin Elanilta ja sen jälkeen hyppy lähti kulkemaan. Uskon, että jatkossa on odotettavissa parempia suorituksia. Joukkuekisa meni suomen osalta ihan hyvin, sillä huonomminkin olisi voinut mennä Tunnelma maailmancup avauksessa oli ihan hyvä, huomista hyppyjen katsomispaikkaa pitää saada paremmaksi (ehkä isä auttaa).... huomenna jännitetään lisää.... |
|
|